• Byrokratiaapitää vähentää

    Uutiset
    17.4.201316:00
    Tuure Kiviranta

    MTK-Etelä-Savon puheenjohtaja Juha Paajanen vaati helpotusta viljelijöihin kohdistuvaan byrokratiaan liiton kevätkokouksessa tiistaina Rantasalmella.

    ”TNS Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan viljelijöiden jaksamista eivät eniten heikennä talous ja kannattavuus, ei kiire, vaan byrokratia. Me suomalaiset olemme vielä kunnostautuneet omilla tiukemmilla kansallisilla tulkinnoilla EU-byrokratiasta.”

    Kokouksessa puhunut MTK:n maatalouslinjan johtaja Seppo Aaltonen totesi, että yksi EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen tärkeimmistä tavoitteista on byrokratian vähentäminen.

    Nyt kuitenkin näyttää, ettei tavoite toteudu, vaan hallinnollinen taakka kasvaa entisestään.

    ”Nyt Suomen hallituksen pitää voimakkaasti vaikuttaa EU:n päätöksiin, jotta saataisiin aikaan todellisia parannuksia viljelijöiden hallinnollisen taakan keventämiseksi.”

    Paajanen nosti esiin virkamiesten vieraantumisen luonnosta sekä pakenemisen lakitekstien taakse.

    ”Viime syksyn sateissa viranomaisilta ei löytynyt minkäänlaista halua hakea lannanlevitystilanteeseen ratkaisua, vaan piilouduttiin pykälien taakse. Ruotsissa vastaavassa tilanteessa löytyi maalaisjärkeen perustuvaa joustoa.”

    Lomitussektorin muutokset ovat puhuttaneet Etelä-Savossa. Paajanen kannusti kysymään lomatoimiston virkailijoilta, mihin lakiin ja asetukseen tehdyt päätökset perustuvat.

    ”Mela on tehnyt hallinnolle monia ohjeistuksia, joita sovelletaan maakunnissa vaihtelevasti.”

    Jouko Makkonen Savonrannalta hämmästeli hyvinvointiehtojen tilavaatimuksia, kun ternivasikalle pitää olla samankokoinen tila kuin 150-kiloiselle naudalle.

    Jukka Leikkonen Mäntyharjulta kertoi salaojitusten ja ojitusten ilmoitusmenettelyn ihmetyttävän.

    Aaltonen sanoi ilmoitusmenettelyssä ongelmana olevan, että eri elykeskuksissa on hyvin erilainen tulkinta asiasta.

    Leikkonen vaati MTK:ta ottamaan selkeän linjan gm-viljelyyn ja -tuotteisiin. ”Asiaa tulee pohtia avoimesti hyötyjen ja haittojen näkökulmista.”

    Pekka Parkkinen Mikkelistä totesi, että EU:n budjettineuvotteluissa Suomelle tuli takkiin ja poliitikkojen on kannettava siitä vastuu.

    Esko Rissanen Jäppilästä muistutti, että tuottajien pitäisi tehdä itse enemmän kuluttajatyötä, koska ruokaa tuotetaan kuluttajille eikä teollisuudelle ja kaupalle.

    Etelä-Savossa toivotaan MTK:n rakenneuudistuksen syventävän MTK:n ja metsänhoitoyhdistysten yhteistyötä.

    ”Etelä-Savossa ei ole jääty odottamaan virallisia päätöksiä asialle, vaan 4. toukokuuta järjestetään iltamat Kerimäen Makkolassa MTK:n ja Itä-Savon Mhy:n yhteistyöllä”, Paajanen sanoi.

    TUURE KIVIRANTA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    byrokratia
    maatalous
    MTK
    EU
    Etelä-Savo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle