• Geenimuunnellun soijan tuonti moninkertaistunut

    Yhä suurempi osuus rehusoijasta on geenimuunneltua (gm). Helmikuussa tuotantonsa aloittanut Nordic Soya keskittyy gm-soijan tuontiin, koska sen kysyntä on parempi.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    24.3.201606:00
    Tuulikki Viilo

    Suomessa sikojen, kalojen ja siipikarjan valkuaisrehusta yhä suurempi osuus on geenimuunneltua soijaa. Ilman gm-soijan tuontia etenkin siipikarjanlihan tuotanto romahtaisi.

    Vuonna 2008 maahantuodusta soijasta alle 10 prosenttia oli gm-soijaa. Vuonna 2014 osuus oli Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tuontitilastojen mukaan jo 45 prosenttia.

    Uudessakaupungissa helmikuussa tuotantonsa aloittanut soijanjalostaja Nordic Soya tuo Suomeen vain geenimuunneltua soijaa.

    Hankintajohtaja Janne Lukkarisen mukaan gm-soijassa houkuttelee sen parempi saatavuus sekä viime kädessä gm-tuotteiden suurempi kysyntä.

    Kotieläinten ravitsemustieteen professori Jarmo Valajan mukaan gm-soija on realismia.

    ”Varsinkin, jos viljelijöiden taloudellinen tilanne ei tästä kohene. Heidän on ensin katsottava rehun hintaa”, hän pohtii.

    Rehu- ja leipäviljan suhteen Suomi on omavarainen.

    Artikkelin aiheet
    geenimuunneltu soija
    Nordic Soya
    rehuteollisuus
    soijantuonti
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle