• Ilmastonmuutos heikentää vesien laatua Himalajan alueella

    Aluetta kutsutaan Aasian vesitorniksi, jonka veden laatu vaikuttaa 40 prosenttiin maailman väestöstä.
    Uutiset
    12.2.201612:30
    Terhi Torikka

    Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa jäätiköiden sulamiseen, maaperän eroosioon ja sedimenttien irtoamiseen Tiibetin ylängöllä, osoittaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) tutkimus.

    Tämä heikentää järvi- ja jokivesien laatua sieltä alkunsa saavien jokien vaikutusalueella. Vaikutus ulottuu peräti 40 prosenttiin maailman asukkaista.

    LUT:ssa on tutkittu ilmastonmuutoksen vaikutuksia vesien ja järvisedimenttien geokemiallisiin prosesseihin. Tulokset viittaavat siihen, että saasteet kulkeutuvat ilman mukana Himalajan syrjäisille alueille, eli ihmisen toiminta ympäröivällä alueella vaikuttaa Tiibetin ylängön vesistöihin. Saasteiden kulkeutumista osoittaa myös se, että sadekaudella alueen sateet ovat ravinnepitoisia.

    Tutkimuksessa havaittiin elohopean, kadmiumin ja lyijyn pitoisuuksien olevan korkean ilmanalan järvisedimenteissä huomattavasti suurempia kuin matalan ilmanalan alueilla. Arseenipitoisuudet eteläisen Tiibetin ylänköalueella ylittivät Maailman terveysjärjestön (WHO) juomavettä koskevat suositukset.

    Tiibetin ylängöllä on laajalti ikiroutaa, johon on varastoitunut paljon hiiltä. Ilmaston lämpeneminen saa ikivanhoja hiilivarastoja liikkeelle, ja varastoitunutta hiiltä kulkeutuu ikiroudan alueilta voimakkaan virtauksen myötä ylängön jokiin.

    Hiilen vapautuminen vesistöihin voimistaa alueellista ilmastonmuutosta ja vaikuttaa veden laatuun.

    Tiibetin ylänkö on maailman ylängöistä korkein ja sitä kutsutaan myös Aasian vesitorniksi.

    Tutkijat analysoivat ilmastonmuutoksen vaikutuksia vedenlaatuun järvissä ja sadevedessä sekä Aasian kolmen suuren joen, Jangtsen, Yarlung Tsangpon ja Gangesin, ylävesissä Tiibetin ylängöllä.

    Tutkimusta johtavan professori Mika Sillanpään mukaan Himalajan hiilikierron lisätutkimusta tarvitaan pian, sillä sen muutosten vaikutukset tuntuvat koko maailmassa.

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    veden laatu
    Himalaja
    Tiibetin ylänkö
    LUT
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle