• PÄIVÄN KYSYMYS Kuka voi osallistua marjastuksen MM-kilpailuun?

    Uutiset
    14.8.201316:00
    MT toimitus

    Suomussalmella kilpaillaan syyskuussa 16. kertaa marjastuksen MM-tittelistä.

    Kuka voi osallistua kilpailuun, Arktiset aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio?

    Kilpailuun voivat osallistua kaikki, sekä ulkomaalaiset että suomalaiset marjastajat. Kilpailusarjoja on aikuisille ja lapsille.

    Aikaisempina vuosina mukana on ollut kilpailijoita Suomen lisäksi ainakin Britanniasta, Saksasta, Sveitsistä, Japanista, Ranskasta ja Venäjältä. Myös ulkomainen media on ollut todella kiinnostunut tapahtumasta.

    Mitä marjoja kilpailussa poimitaan ja millä tekniikalla?

    Kilpailussa poimitaan puolukoita. Joukkuesarjoja on käsin- ja poimuripoiminnassa. Lisäksi haravapoiminnassa on yksilösarjat miehille ja naisille. Lapsille on oma poimurisarja.

    Voittaja on se, joka poimii eniten marjoja tunnin aikana.

    Mitä voittajalle on luvassa?

    Voittajat saavat raha- ja tuotepalkintoja. Pääosa osallistujista viettää kuitenkin rentoa ulkoilupäivää, eikä voitto ole heillä mielessä. Heille on luvassa arvontapalkintoja.

    Saako marjat pitää itse?

    Poimitut marjat saa pitää itsellä tai myydä paikalla oleville marjanostajille. Yleensä käy niin, että siisteimmät marjat poimijat pitävät itsellään ja roskaisimmat myydään eteenpäin.

    Parhaimpina vuosina kilpailussa on poimittu yhteensä lähes 1 400 kiloa puolukkaa. Tänä vuonna puolukkasato kypsyi jo etuajassa, joten ennätysmääriin ei tänä vuonna todennäköisesti yletä. AURA PILKAMA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    marjastuksen mm-kilpailu
    Suomussalmi
    Arktiset aromit ry
    puolukka
    kilpailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria