
Joensuun yläpuolelle Kontiolahdelle avataan ekohotellina mainostettava Arctic Blue Resort, jossa hinta muodostuu majoittumisesta aiheutuvien päästöjen mukaan
Idea on, että majoittuvat vieraat voivat korvata majoittumisensa hiilijalanjäljen. Mitä pienempi ympäristövaikutus majoituksesta koituu, sitä alempi hintakin on.
Vuonna 2022 aukeavan hotellin rakennuttaa Arctic Brands Group, joka valmistaa myös väkeviä alkoholijuomia kotimaisista raaka-aineista.
Arctic Brands Groupin perustaja Mikko Spoof kokee yritysten olevan velvollisia tarjoamaan uusia ratkaisuja taisteluun ilmastonmuutosta vastaan.
"Ekohotellin vieraat voivat vaikuttaa kustannuksiin esimerkiksi kuluttamalla vähemmän energiaa, osallistumalla ekologisiin aktiviteetteihin sekä tilaamalla vastuullisia ruokia listalta”, kertoo Spoof tiedotteessa.
Tarkoitus on myös kannustaa asiakkaita pitämään lomaa digitaalisista laitteista.
Arctic Blue Resort rakennetaan luonnonmateriaaleista ja siitä tulee omavarainen uusiutuvan energian ja vedenkäsittelyn osalta.
Vuodenaikojen mukaan vaihtuva ruokalista koostuu paikallisesti tuotetuista ruuista.
Kontiolahden kunnanjohtaja Jere Penttilä näkee kestävän matkailun olevan tulevaisuutta:
“Tällä hankkeella haluamme olla esimerkki koko toimialalle, korostaa matkailun ympäristövastuuta sekä kehittää ratkaisuja turismin negatiivisten vaikutusten minimoimiseksi.”