• Keksitty väite Sanna Marinin puheista leviää vauhdilla Twitterissä – Marinin väitettiin naljailleen Trumpille

    Marin ei ole kommentoinut Donald Trumpin entisen neuvonantajan John Boltonin kirjaa missään vaiheessa millään tavalla.
    Suomen Yhdysvaltain-suurlähetystö kiistää Sanna Marinin väitetyn kommentin.
    Suomen Yhdysvaltain-suurlähetystö kiistää Sanna Marinin väitetyn kommentin. Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    28.6.202017:30
    STT

    Yhdysvaltalaisen Twitter-tilin väite pääministeri Sanna Marinin (sd.) kommenteista on saanut eilisestä lähtien runsaasti huomiota maailmalla.

    Presidentti Donald Trumpin entinen neuvonantaja John Bolton kertoi tuoreessa kirjassaan, että Trump kuvitteli Suomen olevan Venäjän vallan alla.

    Lin Peace -nimisen käyttäjän tviitin mukaan Suomen pääministeri olisi kommentoinut asiaa sanomalla, että "totta puhuen olemme ajatelleet Yhdysvalloista samoin vuoden 2017 tammikuusta asti".

    Suomen Yhdysvaltain-suurlähetystön lehdistöneuvos Helena Liikanen-Renger kiirehti eilen illalla ilmoittamaan, ettei kyseisen tviitin tieto pidä paikkaansa.

    Tviitti on kerännyt jo yli 120  000 tykkäystä, ja sitä on jaettu yli 35  000 kertaa. Useimmat kommentoijat vaikuttavat ottavan väitteen todesta, mutta etenkin suomalaiset käyttäjät kyseenalaistivat sen tuoreeltaan.

    Tänään puoliltapäivin myös valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski ilmoitti Twitterissä, ettei pääministeri Marin ole kommentoinut Boltonin kirjaa, vaan väite on keksitty.

    "Pääministeri Marin ei ole missään vaiheessa kommentoinut John Boltonin kirjaan liittyviä asioita millään tavalla. Aiheesta eilen Yhdysvalloissa leviämään lähtenyt tviitti ei siis pidä paikkaansa," Anttikoski kirjoitti.

    Artikkelin aiheet
    Sanna Marin
    valeuutinen
    Twitter
    Donald Trump
    John Bolton
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle