• Etenkin nuoret naiset ovat Suomessa huolissaan ilmastonmuutoksesta

    Monet aikuiset ovat myös valmiita toimimaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, kuten säästämään energiaa, syömään kasvipainotteisesti ja ostamaan vähemmän tavaroita.
    Noin kolmannes sekä naisista että miehistä kertoi torjuvansa ilmastonmuutosta joko vähentämällä autoilua tai hankkimalla vähemmän fossiilista polttoainetta kuluttavan auton. Lehtikuva / Mikko Kuussaari.
    Noin kolmannes sekä naisista että miehistä kertoi torjuvansa ilmastonmuutosta joko vähentämällä autoilua tai hankkimalla vähemmän fossiilista polttoainetta kuluttavan auton. Lehtikuva / Mikko Kuussaari.  
    Uutiset|Ympäristö
    21.11.202307:30
    STT–

    Huoli ilmastonmuutoksessa on Suomessa yleistä etenkin nuorilla naisilla, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Terve Suomi -väestötutkimuksesta. Liki puolet Suomen 20–39-vuotiaista naisista on hyvin tai erittäin huolissaan ilmastonmuutoksesta.

    Monet aikuiset ovat myös valmiita toimimaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, kuten säästämään energiaa, syömään kasvipainotteisesti ja ostamaan vähemmän tavaroita.

    Viime vuoden syksyllä ja tämän vuoden keväällä tehdyn tutkimuksen kohderyhmä olivat 20–74-vuotiaat. Koko kohderyhmässä kaksi viidestä naisesta ja yksi neljästä miehestä ilmoitti olevansa ilmastonmuutoksesta hyvin tai erittäin huolissaan. Nuorten naisten lisäksi huolestuneisuus korostuu korkeasti koulutettujen keskuudessa.

    Noin kolmannes sekä naisista että miehistä kertoi torjuvansa ilmastonmuutosta joko vähentämällä autoilua tai hankkimalla vähemmän fossiilista polttoainetta kuluttavan auton. THL arvioi, että autoilun päästöjen muita yleisempi vähentäminen ylimmässä koulutusluokassa voi liittyä tämän väestöryhmän parempiin mahdollisuuksiin hankkia sähköauto.

    Kyselyssä niin ikään ilmeni, että neljä viidestä naisesta ja kolme neljästä miehestä sanoo torjuvansa ilmastonmuutosta energiaa säästämällä.

    THL arvioi nyt saatujen tulosten perusteella, että ilmastohuolesta ja keinoista sen käsittelemiseksi tulisi puhua laajemmin. Lisäksi tarvitaan tietoa siitä, millä tavoin huolestuneisuus on yhteydessä ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehtäviin toimiin sekä toisaalta vakavampiin mielenterveysvaikutuksiin.

    Yksityisautoilun vähentämistä tulisi raportin mukaan edistää esimerkiksi parantamalla julkisten kulkumuotojen ja kevyen liikenteen käytön mahdollisuuksia sekä taloudellisilla ohjauskeinoilla.

    Kyselyn aikana energian hinta oli korkea muun muassa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Energian hinta onkin THL:n mukaan todennäköisesti ollut merkittävä tekijä esille tulleen energian säästämisen taustalla.

    Energiaa säästämällä voidaan hillitä ilmastonmuutosta sekä vähentää ilmansaasteita. Energian säästötoimia tulisi raportin johtopäätösten mukaan edistää laajasti eri keinoin.

    THL selvitti nyt ensimmäistä kertaa koko Suomen alueella ilmastonmuutoksesta huolissaan olemista ja ilmastotekoja.

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    THL
    nuoret naiset
    energiansäästö
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä