• Uusia koronatartuntoja todettu 111 – Suomessa on nyt 4 395 varmistettua tartuntaa

    THL:n eilen ilmoittamien tietojen mukaan koronaan oli kuollut Suomessa 172 ihmistä.
    THL kertoo mahdollisista uusista kuolemantapauksista myöhemmin tänään.
    THL kertoo mahdollisista uusista kuolemantapauksista myöhemmin tänään. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    24.4.202014:21
    STT

    Suomessa on yhteensä 4 395 varmistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Uusia varmistettuja tartuntoja on 111.

    THL kertoo mahdollisista uusista koronavirukseen liittyvistä kuolemantapauksista myöhemmin tänään. THL:n eilen ilmoittamien tietojen mukaan koronaan oli kuollut Suomessa yhteensä 172 ihmistä.

    Koronaepidemia ei näytä nostaneen merkittävästi Suomessa maaliskuussa kuolleiden määrää. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viikolla 13 eli 23.–29. maaliskuuta Suomessa kuoli 1 014 ihmistä. Kuolleista 80 prosenttia oli yli 70-vuotiaita, Tilastokeskus kertoo Twitterissä. Kuolleita oli 58 vähemmän kuin vastaavalla viikolla vuotta aiemmin ja 140 vähemmän kuin vuonna 2018. Koronavirus alkoi levitä Suomessa kunnolla maaliskuussa.

    Viikolla 12 kuoli Tilastokeskuksen ennakkotilastojen mukaan 1 055 ihmistä. Viikolla 14 kuolleita oli 603.

    Kaikkiaan tämän vuoden maaliskuussa kuoli 4 599 ihmistä. Vuotta aiemmin kuolleita oli maaliskuussa reilut 250 enemmän. Tämän vuoden tiedot voivat vielä täydentyä.

    Tilastokeskus julkistaa tästä päivästä lähtien Suomessa viikoittain kuolleiden määrän kahden viikon viiveellä. Tilasto julkaistaan Eurostatin pyynnöstä koronapandemian seurannan tueksi.

    Tilastokeskuksen mukaan kuolleiden määrä vaihtelee viikoittain paljon, yleensä noin 800:n ja 1 300:n välillä. Talvikuukausina kuolleita on yleensä enemmän kuin muina vuodenaikoina.

    Vuodesta 1990 lähtien kuolleiden määrä on ylittänyt 1 200 rajan 22 viikkona. 1 300 kuolleen raja on ylittynyt neljästi, viimeksi viikolla 2 vuonna 2017.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    THL
    Tilastokeskus
    Suomi
    kuolleisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria