• PAIKANNIMI KERTOO Maan ruumiinosia

    Uutiset
    27.1.201215:00
    Topi Linjama

    Ihmiset voivat asua Joensuussa, Järvenpäässä tai Koskenkorvalla, eikä sitä pidetä outona. Jos ajattelee nimiä tarkemmin, niin paikathan kuulostavat suorastaan äiti Maan ruumiinosilta.

    Pää tarkoittaa ruumiinosan lisäksi äärtä, alkua tai loppua. Talonnimet Pellonpää ja Mäenpää kertovat, missä talo sijaitsee. Niemellä on nokka tai nenä, ja Jyväskylässä on peräti Nenäinniemi.

    Koskenkorva on niitä paikannimiä, jotka elävät elämäänsä tuotteena. Jos ollaan kosken korvassa, ollaan lähellä koskea. On myös Sillankorvaa, Lähteenkorvaa ja Portinkorvaa.

    Polvi-nimiä on annettu paikoille, joissa joki tekee mutkan eli polvekkeen. Varpaisjärven nimi ei liity varpaisiin vaan varvikkoon tai lehdeksiin.

    Seläksi sanotaan suurta saaretonta vesialuetta tai maankohoumaa. Suomella on oma selkänsä ja Käsivarsikin, mutta navat on varattu maapallolle.

    Jotkut paikat näyttäisivät ääntelevän. Huutokosken nimi voi viitata kosken epätavallisen kovaan kohinaan. Monilla huuto-alkuisilla paikoilla on huudettu venettä vastarannalta.

    Yli-Iin Metelinkirkko ja Oulujärven Metelinniemi eivät välttämättä liity möykkäämiseen. Monet meteli-paikat ovat korkeita kivikkoisia paikkoja. Nimien taustalla voi olla vanha uskomus salaperäisestä metelinkansasta, hiisien sukulaisista, jotka olisivat kasanneet kivet.

    TOPI LINJAMA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    paikannimet
    Suomi
    kielitiede
    geologia
    Topi Linjama
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle