• Syke: Kuntien ilmastopäästöt laskivat viime vuonna ‒ tieliikenne ja maatalous suurimmat päästölähteet

    Maatalouden osuus kokonaispäästöistä oli noin 20 prosenttia, ja kaukolämmön tuotannon noin 15 prosenttia.
    Syken ennakkotietojen mukaan tieliikenteen päästöt kasvoivat hieman edellisvuodesta, mutta jäivät kuitenkin vuoden 2020 päästötason alle.
    Syken ennakkotietojen mukaan tieliikenteen päästöt kasvoivat hieman edellisvuodesta, mutta jäivät kuitenkin vuoden 2020 päästötason alle. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Ympäristö
    21.11.202311:30
    Henna Lääveri

    Kuntien vuoden 2022 yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt laskivat 2,7 prosenttia edellisvuodesta, kertovat Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tuoreet ennakkotiedot. Vuoden 2005 tarkasteluarvoihin verrattuna päästöt ovat laskeneet lähes 30 prosenttia.

    Noin kolmanneksen viime vuoden kokonaispäästöistä tuotti tieliikenne. Vaikka ennakkotietojen mukaan tieliikenteen päästöt kasvoivat hieman edellisvuodesta, jäivät ne silti alle vuoden 2020 päästötason. Tieliikenteen myönteiseen päästökehitykseen on Syken mukaan vaikuttanut ajoneuvokannan sähköistyminen ja ajosuoritteiden eli ajettujen kilometrien väheneminen.

    Maatalouden osuus kokonaispäästöistä oli noin 20 prosenttia, ja kaukolämmön tuotannon noin 15 prosenttia. Maatalouden päästöt pienenivät edellisvuoteen verrattuna vajaalla prosentilla. Kaukolämmön tuotannon kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat vähentyneestä energiakulutuksesta huolimatta noin 2,3 prosenttia.

    Syken mukaan vuoden 2022 tuloksissa näkyivät Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan vaikutukset.

    ”Vuosi 2022 jatkoi poikkeuksellisten maailmanlaajuisten epäsuotuisten tapahtumien sarjaa Ukrainan sodalla, jonka vaikutukset heijastuivat useille päästösektoreille. Haitallisia vaikutuksia pystyttiin kuitenkin hillitsemään laajoilla energiansäästötoimilla”, kertoo laskennasta vastaava erikoistutkija Santtu Karhinen Sykestä.

    Sodan vaikutukset olivat nähtävissä erityisesti energiasektorilla, jossa kaukolämmön tuotannon päästöintensiteetti kasvoi hieman. Ukrainan sodan vaikutuksesta maakaasun ja puupolttoaineiden käyttöä korvattiin kivihiilellä ja turpeella. Vähentyneestä energiakulutuksesta huolimatta kaukolämmön tuotannon kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat noin kahdella prosentilla.

    ”Vaikka vuoden 2022 tiedoissa näkyy tietyiltä osin hieman takapakkia aiempaan päästökehitykseen nähden, voidaan jatkossa odottaa myönteisempää kehitystä etenkin energiasektorilla,” Karhinen toteaa.

    Syken mukaan vuosien 1990–2022 vertailutiedot osoittavat, että useimmissa kunnissa kansallisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan merkittäviä lisätoimia. Tarvetta lisätoimille on rakennusten ja teollisuuden energiankulutuksen ohella erityisesti tieliikenteen ja maatalouden päästöjen vähentämiseksi.

    Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 1990 ja 2005–2022. Päästöt on laskettu Hinku‐laskentasääntöjen mukaisesti ilman päästöhyvityksiä.
    Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 1990 ja 2005–2022. Päästöt on laskettu Hinku‐laskentasääntöjen mukaisesti ilman päästöhyvityksiä. Kuva: Suomen ympäristökeskus
    Lisää aiheesta
    • Kevät on routavaurioiden aikaa, jolloin kaikkien autoilijoiden, mutta erityisesti sähköautolla ajavien kannattaa olla tarkkaavaisia tiestön kunnon suhteen.

      Autot | Sähköauto on perinteistä autoa herkempi vaurioille – katso vinkit, joilla voit säästää pitkän pennin

    • Kirkniemen paperitehdas käyttää jatkossa biopolttoaineita höyryn tuotantoon ja paperin kuivatukseen.

      Metsäteollisuus | Kirkniemen paperitehdas vaihtoi kivihiilen puun kuoreen ja metsähakkeeseen – Sappi investoi myynnissä olleen tehtaan energiantuotantoon

    • Tilastokeskuksen mukaan polttonesteiden keskihinnat olivat laskusuunnassa viime viikolla.

      Politiikka | Pyrkimys pitää bensan hintaa alhaalla rapauttaa Suomen päästövähennystavoitteita, sillä liikenne on keskeinen päästölähde

    • Turvemaiden kuusikoissa on mahdollista tehdä ilmastotoimia, jos siirtyy avohakkuusta jatkuvapeitteiseen kasvatukseen ja poimintahakkuisiin.

      Metsänhoito | Jatkuvapeitteinen kasvatus ojitetuissa korpikuusikoissa voisi lisätä ilmastohyötyjä

    Artikkelin aiheet
    ilmastopäästöt
    tieliikenne
    maatalous
    kaukolämmön tuotanto
    Suomen ympäristökeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä