Tänään torstaina pienialainen matalapaine sateineen kulkee maamme yli itään ja etelään. Iltapäivällä kuurottelee Etelä-, Itä- ja Pohjois-Suomessa. Satakunnassa ja Pohjanmaan suunnalla sää alkaa jo seljetä. Sadetta kertyy hyvin laikukkaasti ja vain paikoin yli viisi millimetriä.
Lämpötila käväisee Etelä-Suomessa runsaassa 15 asteessa, mutta lännestä saapuvien kuurojen alla ollaan lähempänä 10 astetta. Maan keskiosissa lämpötila on 10 asteen vaiheilla, Lapissa paikoin 5 asteessa. Tuuli kääntyy pohjoisen ja luoteen välille.
Perjantain vastaisena yönä tuuli hillitsee vähän hallaa, mutta ainakin arimmilla paikoilla sitä on jälleen melko varmasti. Perjantaipäivä on lähes koko maassa poutainen.
Pohjoinen viileä ilmavirtaus pitää vielä pintansa, mutta Etelä- ja Länsi-Suomen selkeillä alueilla lämpötilat nousevat 13 ja 19 asteen välille. Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa jäädään yleisesti 5 ja 11 asteen välille.
Lauantaiyöksi korkeapaine alkaa vahvistua, taivas selkenee ja tuuli heikkenee. Hallalle on lähes täydelliset olosuhteet, ankara hallakin on mahdollista.
Päivän aikana pilvisyys lisääntyy maan itä- ja pohjoisosissa. Etelä- ja Länsi-Suomessa lämpötila nousee 15 ja 20 asteen välille, idässä ja pohjoisessa 10 ja 15 asteen välille. Rannikolla viriää merituuli, Lapissa tuulee kohtalaisesti etelälounaasta.
Jatkossa helle ja poutasää laajentavat metsäpalon vaaraa. Kuivuus voi vaikuttaa vähitellen myös kasvustoihin.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun