• Pörssisähkön hinnassa huomenna raju piikki

    Kalleimmillaan pörssisähkö on kello yhdeksältä alkavalla tunnilla, jolloin arvonlisäverollinen hinta nousee noin 49 senttiin kilowattitunnilta.
    Kalleimmillaan pörssisähkö on kello yhdeksältä alkavalla tunnilla. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa.
    Kalleimmillaan pörssisähkö on kello yhdeksältä alkavalla tunnilla. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Energia
    1.5.202415:11
    STT–

    Pörssisähkön hinta kohoaa korkeuksiin torstaina aamulla, ilmenee sähköpörssi Nord Poolin tiedoista.

    Kalleimmillaan pörssisähkö on kello yhdeksältä alkavalla tunnilla, jolloin arvonlisäverollinen hinta nousee noin 49 senttiin kilowattitunnilta. Hinnat ovat koholla useamman tunnin ajan aamulla ja aamupäivällä.

    Kantaverkkoyhtiö Fingridin ennusteen mukaan tuulivoiman tuotanto on jäämässä torstaina vaatimattomaksi. Lisäksi Olkiluoto 3:n vuosihuollot ovat vielä kesken, ja Olkiluoto 2 irrotettiin sunnuntaina sähköntuotannosta polttoaineenvaihtoseisokkia varten.

    Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voima kertoi tiistaina, että Olkiluoto 3:n ensimmäiset vuosihuollot venyvät vielä kahdella päivällä teknisten ongelmien vuoksi. Viimeisimmän aikataulun mukaan huollot on tarkoitus saada päätökseen ensi viikon perjantaina.

    Olkiluoto 2:n runsaan viikon mittaisen polttoaineenvaihtoseisokin on määrä päättyä ensi viikon maanantaina. Varsinaisen polttoaineenvaihdon lisäksi Olkiluoto 2:lla tehdään seisokin aikana vuosittain toistuvia ennakkohuoltotöitä, tarkastuksia, vikakorjauksia ja koestuksia.

    Olkiluodon ykkösreaktorin huoltoseisokki on alkamassa 12. toukokuuta. Suunnitelman mukaan huoltoseisokki päättyy 28. toukokuuta.

    Artikkelin aiheet
    pörssisähkö
    sähkön hinta
    tuulivoima
    Olkiluoto
    Fingrid
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi