• Uutissuomalainen: Oikeusministeriö selvittää, pitääkö oikeudenkäyntikuluihin puuttua lailla

    Asiantuntijat ovat vaatineet, että oikeudenkäynnin osapuolten kuluriskiä tulisi tasata.
    Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan asiasta on tarkoitus tehdä päätös syyskauden aikana.
    Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan asiasta on tarkoitus tehdä päätös syyskauden aikana. Kuva: Jussi Nukari
    Uutiset
    10.11.201713:11
    STT

    Oikeusministeriö selvittää, onko kasvaneisiin riita-asioiden oikeudenkäyntikuluihin syytä puuttua lakiteitse. Asiasta kertoo Uutissuomalaisen haastattelussa oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.).

    Muutosta oikeudenkäymiskaareen on vaatinut muun muassa Suomen tuomariliitto sekä useat muut asiantuntijat. Kuluja on kasvattanut erityisesti käytäntö, että hävinnyt osapuoli määrätään pääsääntöisesti maksamaan myös toisen osapuolen kulut. Asiantuntijat ovat vaatineet, että kuluriskiä osapuolten välillä tulisi tasata.

    "Tarkoitus on syyskauden aikana ratkaista, tehdäänkö asiassa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä vai riittääkö esimerkiksi jonkinlainen ohjeistus", ministeri kertoo.

    Hän sanoo haastattelussa myös ottavansa vakavasti oikeusalan ammattilaisten viestin, että tuomioistuinten päätökset annettaisiin jatkossa vain ammattituomarien ratkaistavaksi. Tämä merkitsisi luopumista käräjäoikeuksien maallikkotuomareista eli lautamiehistä.

    Oikeusministeriössä on käynnissä hanke, jossa pohditaan lautamiesjärjestelmän tulevaisuutta.

    Artikkelin aiheet
    Oikeusministeriö
    oikeudenkäyntikulut
    lainsäädäntö
    lautamiesjärjestelmä
    Antti Häkkänen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria