• Maaseudulla vaietaan salametsästyksestä

    Salametsästyksestä tiedetään maalla usein enemmän kuin siitä ollaan valmiita kertomaan. Metsästäjät haluavat kitkeä laittoman toiminnan, mutta keinot ovat vähäiset.
    Uutiset
    13.6.201211:00
    MT toimitus

    Suomen metsästäjäliitto vastustaa järjestöpäällikkö Teemu Simeniuksen mukaan jyrkästi salametsästystä. Laittomuuksiin pyritään kaikin keinoin puuttumaan, mikäli niistä saadaan vihiä.

    ”Ongelmana on, että jäljille on vaikea päästä ja todisteet rikoksista ovat varsin vähissä.”

    Myös poliisilla on ongelmia saada todisteita laittomalle toiminnalle, kertoo poliisin esitutkintapöytäkirjoja tutkinut Suomen ympäristökeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkija Outi Ratamäki .

    ”Ihmiset ovat todenneet poliisille, ettei tutkittavana oleva tapaus ole mitenkään ainutlaatuinen.”

    Viitteitä on jopa järjestelmällisestä salametsästyksestä. Todisteiden puutteessa rikoksia tehneet välttävät kuitenkin syytteet.

    Moni maalainen hyväksyy toiminnan ja pysyy siksi hiljaa, Ratamäki toteaa. Niitäkin on, jotka pelkäävät salametsästäjien kostoa.

    Artikkelin aiheet
    salametsästys
    maaseutu
    metsästäjät
    ympäristötutkimus
    rikokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria