• Kiteeläisperheen verotaakka on Suomen kovin

    Uutiset
    13.6.201416:00
    EMILIA LAVONEN

    Kiteellä keskituloinen perhe maksaa 4 700 euroa enemmän tuloveroja kuin Kauniaisissa. Veronmaksajain keskusliiton selvityksen perusteella erot kuntalaisten verotuksessa ovat merkittävät.

    Kitee korotti kunnallisveroprosenttinsa tänä vuonna Suomen kärkeen: 22,5 prosenttiin. Se on kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin löyhimmän verotuksen Kauniaisissa.

    Maakunnista tuloverotus on kireintä Kainuussa ja Etelä-Pohjanmaalla, keveintä taas Uudellamaalla ja Satakunnassa. Maakuntakeskuksista Kajaani ja Seinäjoki ovat kärjessä.

    Kaikkiaan 156 kuntaa nosti tänä vuonna kunnallisveroa. Keskimääräinen kunnallisveroprosentti on tänä vuonna 1,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin ennen talouskriisiä kuusi vuotta sitten.

    Selvityksessä huomautetaan, että veronkorotukset eivät ole vain taloudellisesta suhdanteesta johtuva poikkeus. Verot ovat nousseet koko 2000-luvun ajan.

    Verrattuna taantumaa edeltävään aikaan kunnallisvero on noussut eniten asukasluvultaan suurimmissa kaupungeissa ja vähiten pienimmissä kunnissa. Selvityksen mukaan tilannetta voi vääristää se, että tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevat kunnat ovat saattaneet yhdistyä isompiin kuntiin.

    Pääkaupunkiseudun kunnat ovat löyhimpiä verottajia.

    ”On muistettava, että esimerkiksi asuminen on niissä muuta maata kalliimpaa”, sanoo Veronmaksajien ekonomisti Niina Suutarinen.

    EMILIA LAVONEN

    Keskimääräinen kunnallis-

    veroprosentti on 1,2 prosentti-

    yksikköä korkeampi kuin ennen talouskriisiä kuusi vuotta sitten.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kunnallisvero
    verotus
    Kitee
    Veronmaksajain Keskusliitto
    kunnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle