• Kokoomuksen Jukka Kopra: "Väylähankkeista sovittu yhdessä, keskustalla kummallista kesäteatteria"

    Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra on tyrmistynyt Keskustan toimintatavoista liikenne- ja viestintäministeriön budjettiesityksen osalta.
    Keskustan kannattamat liikenneväylähankkeet tarvitsisivat 260 miljoonaa euroa lisää budjettiin.
    Keskustan kannattamat liikenneväylähankkeet tarvitsisivat 260 miljoonaa euroa lisää budjettiin. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    11.8.201720:45
    Kimmo Lundén

    Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra on tyrmistynyt Keskustan toimintatavoista. Kopran mukaan liikennemäärärahoista ja liikennehankkeista on sovittu yhdessä ja yksimielisesti jo keväällä 2016. Nyt esitetyistä hankkeista ei myöskään tehty päätöksiä viime kevään kehysriihessä, jossa päätettiin julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018–2021.

    Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni kiivastui tänään, kun valtiovarainministeriö ei ollut hyväksynyt liikenne- ja viestintäministeriön 260 miljoonan euron lisäysesityksiä budjettiesitykseen. VM:n hylkäämät esitykset olivat maakunnissa ja hyväksytyt hankkeet pääkaupunkiseudulla.

    "Nyt Keskusta esittää budjettiin 260 miljoonan euron määrärahaa, jota ei julkisen talouden suunnitelmassa ole. Samaan aikaan kiivastuminen hankkeiden tyrmäämisestä kertoo, että kyseessä vain ja ainoastaan poliittinen temppu. Tällaisia rahoja ei tietenkään missään ole, ja keskusta tietää sen", sanoo Kopra.

    Kopran mukaan keskusta yrittää budjettiesityksessään jakaa jo aiemmin jaettuja rahoja uudelleen. Hankkeille olisi voinut esittää rahoitusta liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan kokonaisrahoituksesta, mutta näin ei tehty, jatkaa Kopra.

    Kopra pitää tärkeänä, että jo päätetyistä, koko Suomea koskevista liikennehankkeista pidetään tiukasti kiinni. Erityisen merkittäväksi suomalaisen kilpailukyvyn kannalta Kopra nostaa VT 4:n Pohjois-Pohjanmaalla, VT 5:n Etelä-Savossa ja Luumäki-Imatra-ratayhteyden kehittämisen.

    "Koko Suomen kasvun tukeminen liikennehankkeissa on erittäin tärkeää. Hallitus on sitoutunut koko Suomen liikenneverkon kehittämiseen, ja siksi Keskustan kesäteatteri näyttäytyykin kummallisessa valossa", sanoo Kopra.

    Artikkelin aiheet
    Jukka Kopra
    Kokoomus
    budjettiriita
    liikennehankkeet
    Keskusta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle