• Nokkakolareita neljännes vähemmän

    Kuljettajien sairauskohtaukset ja tahallisesti aiheutetut kolarit vievät yhä enemmän ihmishenkiä.
    Uutiset
    29.12.201506:00
    Juhani Reku

    Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat viime vuonna 221 kuolemaan johtanutta onnettomuutta.

    Myönteinen kehitys näkyi erityisesti moottoriajoneuvojen yhteenajo-onnettomuuksien vähenemisenä.

    Henkilö- ja pakettiautojen aiheuttamia yhteenajoja sattui viime vuonna 26 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013.

    Lisäksi ajoneuvojen käsittelyvirheistä johtuneiden onnettomuuksien osuus putosi edeltäneestä vuodesta 38 prosentista 20 prosenttiin.

    Liikenneonnettomuuksien vähentyminen näkyi toisaalta sairaskohtauksesta johtuneiden sekä tarkoituksellisesti aiheutettujen onnettomuuksien osuuden nousemisena. Jo yli kolmannes kuolonkolareista johtui niistä.

    Sairaskohtauksista johtuvat kuolemaan johtavat liikenneonnettomuudet ovat hitaassa kasvussa. Tilanteen kehittymistä on syytä tarkkailla ja selvittää mahdollisia toimenpiteitä ajoterveyden parantamiseksi, painottaa liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari liikennevakuutuskeskuksesta.

    Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä menehtyi liikenteessä viime vuonna 59, eli kaksi henkeä keskimääräistä enemmän. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osalta kokonaistilanne kääntyy hitaasti huonompaan suuntaan.

    Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantamiseen ei ole oikoteitä, mutta jokainen voi tehdä osansa, sanoo yhteyspäällikkö Tapio Koisaari Liikennevakuutuskeskuksesta.

    Moottoriajoneuvojen kuljettajien on tärkeää tunnistaa, että vuosittain noin 70 prosenttia kevyen liikenteen osallisten yliajoista johtuu huomiovirheistä, joten tarkkaavaisuuteen on kiinnitettävä huomiota.

    Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden olisi hyödyllistä tutustua liikennesääntöihin ja noudattaa niitä yhä paremmin. Yhteiskunnan tehtävänä on puolestaan kevyen liikenteen infrastruktuurin, kuten pyöräkaistojen ylläpito, Koisaari toteaa.

    Artikkelin aiheet
    liikenneonnettomuudet
    liikenneturvallisuus
    Liikennevakuutuskeskus
    nokkakolarit
    jalankulku ja pyöräily
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle