• Ei hyvänä pitäminen huonoa metsä-koiraa tee.«erja leiri Ajokoira vaatii seuraa siinä missä muutkin

    Uutiset
    8.8.201416:00
    MT toimitus

    RUOKOLAHTI (MT)

    Kasvattaja Erja Leirin maalaispihaan ajaessa tietää, että on tultu koiraihmisen kotiin.

    Palkintopokaalit kiiltelevät ikkunoissa, kyltti kertoo haukkuvasta hälytysjärjestelmästä ja kolmen suomenajokoiran äänestä kuulee, että se toimii.

    Huomenna lauantaina koko lauma lähtee aamuvarhain bussilla Etelä-Karjalan Ruokolahdelta kohti Helsingin Maailman voittaja -näyttelyä. Kaksi kättä pitelee yhteensä kahdellatoista tassulla vipeltävää koirajoukkoa.

    ”Vähän saattaa kiirettä tulla, mutta onneksi nämä ovat eri luokissa.”

    Ajokokeiden ohella Leiri kiertää näyttelyitä Suomessa ja välillä Baltiassa.

    ”Joskus mennään niin hyvin ja joskus, että hui! Mihin meitä ollaan viemässä?” emäntä kertoo metsästyskoirien viemisestä vilinään.

    ”Näyttelyissä pärjäävien ja rennosti käyttäytyvien koirien kanssa yleensä ollaan ja liikutaan.”

    Leirin mielestä suomenajokoirat ovat yhtä seurallisia kuin muutkin rodut. Ne eivät kuulu pihan perälle. Leiri kertoo käyttävänsä koirat aina töiden jälkeen pienellä lenkillä ja illalla pidemmällä.

    Yöt ne nukkuvat sisällä. Asta-myrskyn aikana kaikki neljä jännäsivät vierekkäin samassa sängyssä.

    ”Ei hyvänä pitäminen huonoa metsäkoiraa tee.”

    Ajokoira oli pitkään Suomen suosituin rotu. Viime vuosina se on pudonnut kakkoseksi.

    ”Metsästäjät vanhenevat, eikä nuoria tule tilalle”, Leiri pohtii. ”Ei ajokoira ole pelkkä seurakoira. Se vaatii paljon liikuntaa ja nauttii, kun pääsee metsään juoksemaan.”

    Metsällä suomenajokoira pärjää Leirin mukaan hyvin ulkomaisille vaihtoehdoille. ”Tämä on kaikkein kestävin ja sisukkain.”

    Näyttelyiden ryhmäkehissä rotu menestyy joskus. Leirin mukaan tietyt eurooppalaiset rodut, kuten beagle, dreeveri, dalmatialainen ja rhodesiankoira, vievät palkinnot helpoiten.

    EMILIA LAVONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suomenajokoira
    koirankasvatus
    koiranäyttelyt
    metsästyskoira
    Ruokolahti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria