• Koko junaliikenne pysähtyy, jos maaliskuun lakot toteutuvat, sanoo VR – muutokset mahdollisia jo keskiviikosta alkaen

    VR kertoo varautuvansa veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon keskiviikosta 1. maaliskuuta alkaen.
    Myrsky on aiheuttanut vikatiloja rautatieliikenteessä usealla rataosuudella. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA .
    Myrsky on aiheuttanut vikatiloja rautatieliikenteessä usealla rataosuudella. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA .  
    Uutiset|Politiikka
    27.2.202318:26
    STT

    Junaliikenteessä voi olla muutoksia ja peruutuksia jo keskiviikosta alkaen.

    VR kertoo varautuvansa veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon keskiviikosta 1. maaliskuuta alkaen. Lisäksi rautatiealaan kohdistuvat lakot pysäyttäisivät toteutuessaan kaiken junaliikenteen 6.–10. maaliskuuta ja 13.–17. maaliskuuta, kertoi VR tiedotteessa maanantaina.

    VR:n mukaan neuvottelut jatkuvat Palvelualojen työnantajat Palta ry:n ja työntekijäliittojen välillä.

    "Toivomme tietenkin, että tilanteeseen löytyisi ratkaisu ennen mahdollisen lakon alkamista, sillä lakko vaikuttaisi niin monen matkustajan arkeen ja lomasuunnitelmiin sekä tavaraliikenteen kuljetuksiin”, sanoo VR:n henkilöstöjohtaja Laura Ansaharju tiedotteessa.

    VR:n mukaan matkustajien ei tarvitse tässä vaiheessa tehdä muutoksia junalippuihin. Lakot eivät ole vielä varmistuneet.

    VR kertoo pyrkivänsä ajamaan kaikki junavuorot tavalliseen tapaan 1. maaliskuuta alkavan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana. Mahdollisesti peruuntuvia kaukojunavuoroja VR kertoo korvaavansa bussikuljetuksella.

    VR:n mukaan on kuitenkin mahdollista, että kaikille perutuille junavuoroille ei pystytä järjestämään korvaavaa kuljetusta. Junalipuista voi tällöin hakea korvausta VR:n verkkosivuilta.

    Jos lakot toteutuvat 6. päivästä alkaen, joutuu VR perumaan kaikki kauko- ja lähijunat. Myös tavaraliikenteen junat peruttaisiin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.

    VR kertoo seuraavansa tilannetta ja ohjeistavansa asiakkaita. Ajantasaiset tiedot junaliikenteestä voi tarkistaa VR:n sivuilta.

    ”Neuvottelut näyttäytyvät nyt historiallisen haastavina ja työnantajien lukitsema koordinaatio ei tätä lainkaan helpota.” Teppo Järnstedt

    Veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta on ilmoittanut Rautatiealan Unioni ry (RAU), minkä lisäksi RAU antoi lakkovaroituksen yhdessä Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) kanssa.

    JHL ilmoitti aiemmin maanantaina toisesta, 13. maaliskuuta alkavasta rautateitä koskevasta lakosta. Ensimmäisestä, 6. päivä alkavasta lakosta se oli ilmoittanut jo aiemmin.

    "Vaikka pientä edistymistä on ollut, ei kuitenkaan lopulliseen ratkaisuun ole päästy. Neuvottelut näyttäytyvät nyt historiallisen haastavina ja työnantajien lukitsema koordinaatio ei tätä lainkaan helpota. Tästä syystä näemme, että toisen lakkovaroituksen jättäminen on tarpeen”, sanoi JHL:n neuvottelupäällikkö Teppo Järnstedt tiedotteessa.

    Järnstedtin mukaan rautatiealan työehtosopimusneuvotteluissa ei ole aiemmin jouduttu jättämään lakkovaroituksia.

    Artikkelin aiheet
    VR
    junaliikenne
    lakko
    rautatieala
    työehtosopimusneuvottelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa