• Verolistoista piilotetaan 231 suurituloista

    Yli 100 000 euroa ansainneet ovat pystyneet tänä vuonna ensi kertaa estämään tietojensa luovuttamisen erityisistä syistä.
    Verotiedot julkaistaan ensi maanantaina. LEHTIKUVA / Mesut Turan
    Verotiedot julkaistaan ensi maanantaina. LEHTIKUVA / Mesut Turan 
    Uutiset
    31.10.201918:26
    STT

    Verotietonsa pois medialle lähetettävistä listoista saaneita suurituloisia on yli kaksisataa.

    "Niitä on nyt 231 kappaletta. Tässä on ensin annettuun määräaikaan eli maanantaihin mennessä tulleet ja osa tiistaina tulleista, sanoo tietopalvelupäällikkö Ulla-Maija Heikkilä STT:lle.

    Kaikki 231 hakemusta hyväksyttiin.

    Verotiedot julkaistaan ensi maanantaina. Yli 100 000 euroa tienanneet suomalaiset ovat pystyneet tänä vuonna ensi kertaa estämään tietojensa luovuttamisen "henkilökohtaisen erityisen tilanteen" nojalla.

    Verohallinto sai määräaikaan mennessä reilut sata pyyntöä tietojen luovuttamisen estämiseksi suoraan medialle. Sen jälkeen kun aiheesta uutisoitiin tiistaina, Verohallinto päätti käsitellä osan myöhässäkin tulleista hakemuksista. Kaikkia tiistaina tulleita hakemuksia ei kuitenkaan ehditty käsitellä, Heikkilä pahoittelee.

    Artikkelin aiheet
    verotiedot
    Verohallinto
    tietosuojakäytännöt
    suurituloiset
    veroasiat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle