• Susanna Koski: Yksikään vero ei pienennä päästöjä tai kasvata hiilinieluja

    Koski uskoo, että esimerkiksi hakkuiden rajoittaminen ulkoistaisi lukuisia työpaikkoja pysyvästi pois Suomesta.
    Susanna Koski pelkää hakkuiden rajoittamisen lisäävän tuontipuun käyttöä.
    Susanna Koski pelkää hakkuiden rajoittamisen lisäävän tuontipuun käyttöä. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    13.3.201913:10
    Terhi Torikka

    Rajoittaminen on pinnalla niin vaalikentillä kuin -koneissakin, kirjoittaa Susanna Koski (kok.) MT:n vieraskolumnissaan.

    "Yhä useampiin aikamme haasteisiin tarjotaan ratkaisuksi uutta tai ankarampaa veroa tai entistä suurempaa vastuuta valtiolle. Ani harvoin harkintaa tai vastuuta tarjotaan ihmiselle itselleen, vaikka pitäisi."

    Koski uskoo, ettei yksikään vero pienennä päästöjä tai kasvata hiilinieluja.

    "Rajoitusten tiellä ulkoistaisimme teollisuudesta mittavan määrän työpaikkoja pysyvästi Suomen ulkopuolelle", Koski arvioi.

    Hän muistuttaa, että puun kysyntä ei ole staattista, vaan siihen vaikuttavat myös yleiset talouden suhdanteet osana kokonaisuutta. Noususuhdanteessa puun kysyntä on suurempaa ja matalasuhdanteet tasoittavat kokonaishakkuumääriä pitkällä aikavälillä.

    "Jos suureen kysyntään ei löydy tarjontaa kotimarkkinoilta, sitä korvataan tuontipuulla. Näin ollen hakkuumäärien rajoituksiin liittyviä kannanottoja on käsitelty silkkihansikkain ja aivan suotta."

    Koski kannattaa kestävää metsätaloutta niin talouden kuin ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.

    "Metsäteollisuuden tuotteita tarvitaan jatkossa yhä enemmän korvaamaan fossiilisia polttoaineita. Tämän hetkinen tutkimustieto puoltaa hakkuumäärien nostamista. Hyvä metsänhoito lisää metsien kasvua ja siten myös hiilensidontaa. Talouden ja ilmastonmuutoksen torjunnan intressit eivät ole ristiriidassa keskenään, kun metsänhoito toteutetaan niin hyvin ja kestävästi kuin Suomessa", Koski kirjoittaa.

    Hänen mielestään puumarkkinoiden tulisi toimia niin, että metsänomistajilla on kannusteet hoitaa metsiään hyvin ja ylläpitää järkeviä kiertoaikoja.

    "Järeäksi kasvaneista metsistä saadaan tuotteita, jotka sitovat hiiltä pitkäaikaisesti."

    Kosken kolumnin kokonaisuudessaan pääset lukemaan tästä.

    Artikkelin aiheet
    Susanna Koski
    metsätalous
    ilmastonmuutos
    verotus
    hiilinielu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle