• Orpo vaatii hallitusta turvaamaan poliisin resurssit: "Harvaan asuttujen alueiden juuri perustettuja virkoja ei pystytä jatkamaan"

    Petteri Orpon mukaan poliisi ei pysty nykyisilläkään resursseilla hoitamaan kaikkia päivittäisrikoksia, eikä lisääntyneitä hälytystehtäviä.
    Orpon mukaan kaikki eduskuntapuolueet sitoutuivat ennen vaaleja siihen, että poliisien määrä nousee tulevalla vaalikaudella.  LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN
    Orpon mukaan kaikki eduskuntapuolueet sitoutuivat ennen vaaleja siihen, että poliisien määrä nousee tulevalla vaalikaudella. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN 
    Uutiset
    25.8.202115:34
    STT

    Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kritisoi hallituksen suunnitelmia heikentää poliisin resursseja. Orpo viittaa laskelmiin, joiden mukaan ensi vuoden määräraha ei riitä edes toiminnan nykytason ylläpitämiseen.

    "Valtiovarainministeri Saarikon budjettiesityksellä poliisi joutuisi sopeuttamaan toimintaansa merkittävästi. Kun huomioidaan, että henkilöstömenojen osuus poliisin menoista on 70 prosenttia, leikkaukset kohdistuisivat suurelta osin poliisihenkilöstöön. Pahimmillaan se tarkoittaisi, että poliisien määrä voisi laskea noin 7 450:stä jopa 7 050:een, Orpo sanoi kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lahdessa.

    "Tämä on aivan käsittämätöntä toimintaa tilanteessa, jossa poliisi ei nykyisilläkään resursseilla pysty hoitamaan kaikkia päivittäisrikoksia, eikä lisääntyneitä hälytystehtäviä. Esimerkiksi juuri perustettua ihmiskaupparyhmää uhkaa lakkauttaminen, eikä harvaan asuttujen alueiden juuri perustettuja virkoja pystytä jatkamaan", Orpo jatkoi.

    Orpon mukaan kaikki eduskuntapuolueet sitoutuivat ennen vaaleja siihen, että poliisien määrä nousee tulevalla vaalikaudella 7 850 poliisiin. Hallituksen esityksillä tavoitteesta jäädään hyvin pahasti jälkeen.

    "Suomessa järjestäytynyt rikollisuus on viime vuosina lisääntynyt. Pieni, mutta sitäkin pahoinvointisempi, joukko nuoria tekee raaempia rikoksia kuin ennen. Kyberrikollisuuden määrä kasvaa. Poliisin toimintaympäristö monimutkaistuu jatkuvasti, mutta hallitus ei heilauta eväänsä sen eteen, että edes nykyiset resurssit turvattaisiin", Orpo sanoi.

    Artikkelin aiheet
    poliisiresurssit
    Petteri Orpo
    Kokoomus
    hallituspolitiikka
    poliisien määrä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle