• PT ennakoi Suomen taloudelle syvää mutta lyhyttä sukellusta – viiden prosentin rojahduksesta reippaaseen kasvuun 2021

    Jos kriisi jää lyhyeksi ja hallitus tukee yrityksiä riittävästi, ei koronakriisi johda laajamittaiseen konkurssiaaltoon.
    Palkansaajien tutkimuslaitos ennustaa, että koronakriisin aiheuttama talouden seisahtuminen on syvä, mutta ohimenevä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Palkansaajien tutkimuslaitos ennustaa, että koronakriisin aiheuttama talouden seisahtuminen on syvä, mutta ohimenevä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    8.4.202009:35
    STT

    Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) ennustaa, että koronakriisin aiheuttama talouden seisahtuminen on syvä, mutta ohimenevä. Suomen bruttokansantuote (bkt) laskee ennusteen mukaan tänä vuonna viisi prosenttia, mutta kääntyy ensi vuonna taas 4,5 prosentin kasvu-uralle.

    Toteutuakseen tämä vaihtoehto edellyttää, että voimassa olevat rajoitukset saadaan purettua viimeistään kesäkuussa.

    Jos kriisi jää lyhyeksi ja hallitus tukee yrityksiä riittävästi, ei koronakriisi johda laajamittaiseen konkurssiaaltoon. Työllisyys kohenisi silloin taas kesällä ja syksyllä.

    PT huomauttaa, että konkurssiaalto tulisi kalliimmaksi kuin kriisin pysäyttäminen yrityksiä tukemalla. Suoraa tukea kriisistä kärsiville yrityksille on siksi syytä lisätä tuntuvasti, PT suosittelee.

    Vaikeuksissa olevia kotitalouksia pitäisi tukea ja palveluyritysten kysyntää vahvistaa. PT katsoo, että se pitäisi tehdä lisäämällä lomautetuille ja työttömiksi jääneille palkansaajille kohdistettuja tulonsiirtoja.

    PT katsoo, että Suomen osalta euroalueen maille määritellyt vakaus- ja kasvusopimuksen velka- ja alijäämäkriteerit voidaan unohtaa tälle ja ensi vuodelle. Valtio joutuu ottamaan tuntuvasti lisää velkaa samalla kun talous sukeltaa.

    "On hyvin todennäköistä, että valtiontalouden alijäämä suhteessa tuplaantuu ja tulisi tänä vuonna olemaan noin 6 prosenttia bkt:sta", todetaan PT:n katsauksessa.

    Valtion talouteen kohdistuu tuplaisku, kun verotulot laskevat samalla kun menot sairaanhoitoon sekä kuntien ja työllisyyden tukemiseen kasvavat rajusti.

    PT varoittaa, että kriisin jälkeen ei Suomessa ja muissa euromaissa pidä yrittää nopeaa paluuta entiselle alijäämiä ja velkaa kaihtavalla linjalle. Viime vuosikymmenen verrattain hidas talous- ja työllisyyskehitys voi toistua, jos euromaiden julkinen velka yritetään kriisin jälkeen kuroa vakaus- ja kasvusopimuksen mukaiselle tai edes nykyiselle tasolle.

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    Palkansaajien tutkimuslaitos
    koronakriisi
    bkt
    talousennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria