• Kirkkoon kuulumisessa alue-eroja

    Uutiset
    4.8.201416:00
    MT toimitus

    Suomeen on muodostunut ”raamattuvyöhyke”, uutisoi Helsingin Sanomat.

    Kirkkoon kuulumisen alueelliset erot ovat lehden mukaan lisääntyneet nopeasti.

    Pohjanmaalta Varsinais-Suomeen ulottuvalla alueella evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluminen on muuta maata yleisempää. Siellä 86–94 prosenttia väestöstä kuuluu kirkkoon. Koko väestöstä 75,2 prosenttia on kirkon jäseniä.

    Pohjanmaalla eroa selittää herätysliikkeiden aktiivisuus. Niistä merkittävin on lestadiolaisuus, johon kuuluu arviolta yli 100 000 suomalaista.

    Vähiten kirkkoon kuuluvia asuu suurimmissa kaupungeissa. Pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa kirkkoon kuuluu enää alle 70 prosenttia väestöstä.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kirkkoon kuuluminen
    Suomi
    evankelis-luterilainen kirkko
    alue-erot
    lestadiolaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria