• Vaaratiedote annettu: Saastuneen juomaveden epäillään olevan osasyyllinen vatsatautiepidemiaan Nousiaisissa

    Putkistoon on ehkä päässyt pieni määrä jokivettä.
    Vesijohtoverkoston epäillään olevan osatekijä Nousiaisten kunnan alueella esiintyneeseen vatsatautiepidemiaan. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI
    Vesijohtoverkoston epäillään olevan osatekijä Nousiaisten kunnan alueella esiintyneeseen vatsatautiepidemiaan. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI 
    Uutiset
    28.1.201815:11
    STT

    Varsinaissuomalaisen Nousiaisten kunnan saastuneesta juomavedestä on annettu vaaratiedote. Asukkaita kehotetaan keittämään ruoka- ja juomavesi toistaiseksi. Keittokehotus annettiin ensimmäisen kerran lauantaina aamulla.

    Kunta tiedotti aiemmin, että lauantaina eri puolilta verkostoa otetuista vesinäytteistä on tehty saastumiseen viittaava bakteerilöydös. Löydös tehtiin yksittäisestä kodista otetusta näytteestä. Vedenottamoilta otetut näytteet olivat puhtaat.

    Vesijohtoverkoston epäillään olevan osatekijä vatsatautiepidemiaan Nousiaisten kunnan alueella.

    Nousiaisten ympäristöterveydenhuollon johtaja Kaisa Nivola kertoo kunnan epäilevän, että putkistoon olisi päässyt pieni määrä vettä vesijohdon vuodon korjauksessa.

    "Vesijohto alittaa joen, ja siellä ollutta vuotoa on korjattu alkuviikosta. Pääepäily on, että kaikista varotoimenpiteistä huolimatta sinne putkistoon on päässyt pieni määrä jokivettä", Nivola kertoo.

    "Verkoston alueelta otettiin muitakin näytteitä, ja muut ovat puhtaita. Ainoastaan tästä yhdestä lähellä keskustaa olevasta yksityistaloudesta on tehty löydös."

    Nousiaisten Veden vesijohtoverkoston klooraaminen jatkuu toistaiseksi, ja verkostosta otetaan uusintanäytteet maanantaina. Samalla tehdään verkoston lisähuuhtelu ja puhdistus.

    Nivolan mukaan kloorauksen aloittamisen myötä oletetaan, että vesinäytteet ovat maanantaina puhtaat.

    "Mutta tietenkin putkistoa täytyy huuhdella. Se on vesilaitoksen harkinnassa, että täytyykö muita toimenpiteitä tehdä. Veden puhtaus varmistetaan ennen kuin klooraus uskalletaan lopettaa."

    Nousiaisten kunta tiedottaa asiasta lisää, kun uudet näytetulokset valmistuvat. Alueen asukkaita kehoitetaan seuraamaan tilannetta kunnan verkkosivuilta.

    Artikkelin aiheet
    juomavesi
    vaaratiedote
    vatsatauti
    Nousiainen
    vesijohtoverkosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria