• Rikolliset keksivät uuden tavan huijata verottajaa – eräs yritys haki tekaistuilla tiedoilla alv-palautuksia 250 miljoonan edestä

    Rikolliset hyödyntävät toiminnassaan häikäilemättömästi yhteiskunnan huono-osaisimpia.
    Tilaajalle
    Yritys saa arvonlisäveron palautuksia, jos sillä on enemmän vähennettäviä veroja kuin tilitettäviä.
    Yritys saa arvonlisäveron palautuksia, jos sillä on enemmän vähennettäviä veroja kuin tilitettäviä. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Yhteiskunta
    11.4.202605:00
    Matti Tuominen

    Rikolliset huijaavat nykyisin jopa verottajaa. Uutena ilmiönä mukaan on tullut se, että huijauksissa hyödynnetään yhteiskunnan huono-osaisimpia. Summat, joita yritetään huijata, voivat olla hurjia.

    Rikolliset huijaavat muun muassa arvonlisäveron palautuksilla.

    Harmaan talouden torjunnasta vastaava johtaja Tarja Valsi Verohallinnosta kertoo, että kyse on siitä, että yritykset yrittävät saada itselleen arvonlisäverojen palautuksia perusteettoman suurina tai vaihtoehtoisesti ne yrittävät saada palautuksia ilman minkäänlaisia perusteita.

    Käytännössä yritykset siis vaativat suurempia vähennyksiä, mihin niillä on oikeus tai vaatimukset ovat täysin tekaistuja.

    Yritys saa arvonlisäveron palautuksia, jos sillä on enemmän vähennettäviä veroja kuin tilitettäviä.

    Valsi muistuttaa, että yrityksiä voidaan perustaa pelkästään rikollisiin tarkoituksiin. Voi myös olla niin, että oikeaa ja laillista liiketoimintaa harjoittava yritys tekee rikoksia osana muuta toimintaansa.

    ”Sinne voidaan aluksi laittaa jotain normaaliakin liiketoimintaa, mutta sitten aletaan esittämään ihan vääräsisältöisiä dokumentteja”, Valsi kuvailee.

    Esimerkiksi huumerahaa yritetään ujuttaa normaalin liiketoiminnan sekaan.

    Rajuimmillaan yritysten vaatimukset voivat olla hyvinkin hurjia. Esimerkkinä tästä on tekaistun 250 miljoonan euron suuruisen palautuksen yritys.

    ”Joillakin lähtee mopo keulimaan, ja tehdään sellaisia hakemuksia, jotka eivät ole missään suhteessa sen yrityksen todelliseen liiketoimintaan.”

    Kaikki hakemukset eivät kuitenkaan ole jättimäisiä, vaan osa rikollisista hakee palautuksia myös pienemmissä erissä esimerkiksi useamman yrityksen kautta.

    Huijaustarkoituksiin perustettujen yritysten vastuuasemiin voidaan nimetä monenlaisia ihmisiä.
    Huijaustarkoituksiin perustettujen yritysten vastuuasemiin voidaan nimetä monenlaisia ihmisiä.  Kuva: Kari Salonen

    Alv-palautuksilla on huijattu melko pitkään eri puolilla maailmaa. Uutena ilmiönä arvonlisäverojen palautuspetoksissa ja laajemminkin talouteen liittyvissä rikoksissa on ehkä kahden viimeisimmän vuoden aikana noussut esiin se, että esimerkiksi ulkomaalaisten päihderiippuvaisten tai muuten heikommassa asemassa olevien nimissä perustetaan yrityksiä ja niiden avulla tehdään tai yritetään tehdä petoksia. Yritysten vastuuasemiin merkitään huijaustarkoituksessa myös nuoria.

    ”Todelliset toimijat haluavat piilottaa itsensä riittävän kauas, että niiden nimet eivät näy missään”, Valsi kuvailee.

    Viranomaisten arvioiden mukaan monet järjestäytyneen rikollisuuden piiriin päätyneet nuoret ovat sosiaalipalveluiden piirissä eli rikolliset hyödyntävät toiminnassaan häikäilemättömästi yhteiskunnan huono-osaisimpia.

    Aiempaan verrattuna on muuttunut myös se, minkä alan yrityksillä veropetoksia tehdään. Ennen petoksia tehtailtiin monesti rakennusalan, kuljetusalan, ravintola-alan tai muiden työvoimavaltaisten alojen yritysten nimissä.

    Nykyään veropetoksissa näyttäytyvät monipuolisesti eri toimialat.

    ”Harmaa talous leikkaa läpi liike-elämän ja se leikkaa läpi myös kaikki toimialat.”

    Tyypillisesti järjestäytynyt rikollisuus on keskittynyt aiemmin väkivaltaan, huumeisiin ja salakuljetukseen. Nykyään talousrikoksilla on kokonaisuudessa aiempaa suurempi rooli.

    Alv-palautuksiin liittyvät petokset ovat erityisen ikäviä siksi, että onnistuessaan ne johtavat siihen, että jo valtion kassaan tullutta rahaa palautuu rikollisille.

    ”Nämä ovat hyvin vahingollisia järjestelmän uskottavuuden kannalta.”

    Rikolliset käyttävät häikäilemättömästi hyväksi yhteiskunnan huono-osaisia, esimerkiksi päihderiippuvaisia.
    Rikolliset käyttävät häikäilemättömästi hyväksi yhteiskunnan huono-osaisia, esimerkiksi päihderiippuvaisia.  Kuva: Mikko Soini

    ”Harmaa talous leikkaa läpi liike-elämän ja se leikkaa läpi myös kaikki toimialat.”

    Tarja Valsi
    Lisää aiheesta
    • Vältettyjen verojen määrä on Tullin mukaan yli 60 miljoonaa euroa. ANNI ÅGREN / LEHTIKUVA.

      Rikokset | Tulli: Suomen suurimpiin kuuluvaa autokauppaketjua epäillään jättimäisistä veropetoksista

    • Poliisin mukaan varoja on siirretty muihin yhtiöihin, jotka ovat olleet epäiltyjen hallinnassa. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

      KRP epäilee törkeitä talousrikoksia öljynvälitysyhtiö GT Tradingin toiminnassa – vahinko yli 25 miljoonaa

    • Laillista turkiskauppaa käydään Saga Fursin huutokaupoissa. Kuvassa minkinahkoja yhtiön varastossa.

      Pohjanmaalla pestiin rahaa turkiskaupoilla

    Artikkelin aiheet
    veropetos
    harmaa talous
    Verohallinto
    rikollisuus
    alv-palautus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle