• PAMin Ann Selin Ylellä: "Meillä ei ole ollut näin palkansaajavihamielistä hallitusta pitkään, pitkään aikaan"

    Palkansaajat eivät ole valmiit kompromisseihin siinä, että työsuhdeturva olisi erilainen erikokoisissa yrityksissä, oli sitten kyse viiden tai 20 hengen yrityksestä. Näin sanoi Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Ann Selin Ylen TV1:n Ykkösaamussa lauantaina.
    Selin ei halunnut kertoa, missä aikataulussa PAM suunnittelee käynnistävänsä ylityökieltoja ja muita toimia irtisanomissuojaesitystä vastaan. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Selin ei halunnut kertoa, missä aikataulussa PAM suunnittelee käynnistävänsä ylityökieltoja ja muita toimia irtisanomissuojaesitystä vastaan. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    22.9.201815:11
    STT

    "Kerta kaikkiaan ei tule käymään palkansaajille, että yrityksen koko määrittää sen, millainen irtisanomissuoja on", Selin sanoi.

    Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi alkuviikosta Keskisuomalaiselle, että olisi itse valmis muuttamaan esitystä irtisanomissuojan heikentämisestä ja laskemaan alemmaksi aiottua 20 työntekijän rajaa.

    Selin ei kertonut Ylellä, missä aikataulussa PAM suunnittelee aloittavansa ylityökieltoja ja muita toimia hallituksen irtisanomissuojaesitystä vastaan. Hänen mukaansa palkansaajat haluavat näyttää, että ovat tosissaan esityksen vastustamisessa.

    "Kyllä tässä vaara on, että tämä voi mennä hyvinkin pitkälle", Selin arvioi ohjelmassa.

    Keskustan, kokoomuksen ja sinisten muodostaman hallituksen kausi on loppupuolellaan, sillä eduskuntavaalit on määrä pitää ensi huhtikuussa.

    Selin sanoi Ylellä, että yhteiset tavoitteet löytyvät helpommin vasemmistopuolueista kuin nykyisen hallituksen piiristä. Hän ei vastannut kieltävästi kysymykseen, kelpaisiko seuraavaksi pääministeriksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

    "Olisihan se kummallista, jos tässä ei odotettaisi vaaleja, joissa pitäisi saada muutosta aikaan."

    Selinin mukaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen taival on ollut palkansaajille "poikkeuksellisen vaikeaa" aikaa.

    "Meillä ei ole ollut näin palkansaajavihamielistä hallitusta pitkään, pitkään aikaan. Itselleni tulee mieleen lähinnä Esko Ahon hallitus, joka työreformeineen hyökkäsi yhtä pahasti ammattiyhdistysliikettä vastaan", Selin syytti Ylen Ykkösaamussa.

    Selinin mukaan PAM suunnittelee jakavansa satojatuhansia euroja ehdokastukena vaaleissa. Tarkempia päätöksiä asiasta ei ole.

    Artikkelin aiheet
    PAM
    Ann Selin
    hallituspolitiikka
    työsuhdeturva
    ay-liike
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria