• HS: Maahanmuuttajien työllisyys kipusi liki kantaväestön lukemiin – ministeriössäkin hämmästyttiin

    Selittäviksi tekijöiksi arvellaan talouden hyvää virettä, useiden alojen työvoimapulaa ja työperäisen maahanmuuton kasvua.
    Tilaajalle
    Etenkin pääkaupunkiseudulla moni maahanmuuttaja ajaa taksia tai bussia.
    Etenkin pääkaupunkiseudulla moni maahanmuuttaja ajaa taksia tai bussia.  Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset|Talous
    26.4.202310:21
    Katja Lamminen

    Maahanmuuttajien työllisyys on kohentunut Suomessa huimasti kahdessa vuodessa. Viime vuoden lopulla 15–64-vuotiaista ulkomailla syntyneistä töissä oli 72 prosenttia, kun vielä kaksi vuotta aikaisemmin vastaava luku oli noin 64 prosenttia. Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.

    Maahanmuuttajien työllisyysaste lähestyy vauhdilla Suomessa syntyneiden työllisyysastetta, joka oli viime vuoden lopulla 75 prosenttia.

    Saatavilla olevien tietojen perusteella työllisyysasteen nousu on ollut erityisen vahvaa esimerkiksi afrikkalais- ja aasialaistaustaisten naisten keskuudessa.

    Työ- ja elinkeinoministeriö on koonnut tiedot Tilastokeskuksen ja Eurostatin tilastoista.

    Valtiovarainministeriössä maahanmuuttajien työllisyysharppaus on hämmästyttänyt.

    ”Kyllä se on yllätyksenä tullut. Pohdimme syitä kehitykseen”, johtava erityisasiantuntija Olli Kärkkäinen kertoo.

    Selittäviksi tekijöiksi arvellaan talouden hyvää virettä, useiden alojen työvoimapulaa ja työperäisen maahanmuuton kasvua.

    Helsingin Sanomien uutiseen pääsee tästä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle