• Posti käynnistää tarjouskilpailun haja-asutusalueiden postinjakelusta

    Hankintamenettelyn avulla on tarkoitus luoda uutta jakelutoimintaa haja-asutusalueille. Kilpailutus kattaa suurimman osan Suomesta. Kilpailutuskohteita on yli 1  700.
    Kilpailutus kattaa suurimman osan Suomesta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Kilpailutus kattaa suurimman osan Suomesta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen 
    Uutiset
    15.1.201813:07
    STT

    Posti käynnistää ensi kertaa hankintamenettelyn yleispalvelukirjeiden viisipäiväisen jakelun hankkimiseksi alueilla, joilla ei ole sanomalehtien varhaisjakelua. Kilpailutukseen osallistumisesta kiinnostuneet yritykset voivat ilmoittautua mukaan tarjouskilpailuun Postin nettisivuilta löytyvän linkin kautta ensi maanantaista lähtien.

    Hankintamenettelyn avulla on tarkoitus luoda uutta jakelutoimintaa haja-asutusalueille. Kilpailutus kattaa suurimman osan Suomesta. Kilpailutuskohteita on yli 1  700.

    Ensi heinäkuun alussa voimaan tulevan postilain muutoksen mukaan Postin tulee kilpailuttaa postimerkillä tai muilla käteismaksutavoilla varustettujen kirjeiden ja korttien viisipäiväinen jakelu alueilla, joilla ei ole täysin kattavaa sanomalehtien varhaisjakelua.

    Artikkelin aiheet
    Posti
    haja-asutusalueet
    postinjakelu
    tarjouskilpailu
    postilaki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria