• VR myy asemakiinteistönsä – rahat valtion kassaan

    Asemien odotustilojen ja lipunmyynnin merkitys on viime vuosina vähentynyt, kun lipunmyynti on siirtynyt digitaalisiin kanaviin ja junien aikataulut näkyvät suoraan digitaalisista kanavista.
    VR on päättänyt luopua 25 omistamastaan matkustaja-asemasta lähivuosien aikana. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    VR on päättänyt luopua 25 omistamastaan matkustaja-asemasta lähivuosien aikana. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Liikenne
    10.5.202310:00
    STT–

    VR on päättänyt luopua 25 omistamastaan matkustaja-asemasta lähivuosien aikana. Päätös tukee VR:n mukaan osaltaan myös junaliikenteen kilpailun avautumista. Kiinteistöjen myyntituotot jaetaan valtio-omistajalle.

    Suomessa on kaikkiaan 64 matkustajaliikennettä palvelevaa asemarakennusta, joita omistavat VR:n lisäksi Väylävirasto, Senaatti, yksityiset yritykset ja kunnat. VR omistaa muun muassa Eliel Saarisen suunnitteleman Helsingin päärautatieaseman, jonka julkisivun veistetyillä kivimiehillä on ollut näkyvä rooli VR:n markkinoinnissa.

    Asemakiinteistöjä tarjotaan ensisijaisesti kaupungeille ja kunnille.

    ”Kaupungeilla ja kunnilla on monenlaisia tarpeita ja toiveita asema-alueiden palvelujen ja maankäytön kehittämiselle. Asemiemme siirtyminen niiden omistukseen helpottaisi liikkumisen palveluiden, matkaketjujen sekä yleisemminkin kaupunkirakenteen kehittämistä paikalliset tarpeet huomioiden”, sanoo VR:n kiinteistöyksiköstä vastaava talousjohtaja Erkka Repo tiedotteessa.

    Asemien odotustilojen ja lipunmyynnin merkitys on viime vuosina vähentynyt, kun lipunmyynti on siirtynyt digitaalisiin kanaviin ja junien aikataulut näkyvät suoraan digitaalisista kanavista. Yli 90 prosenttia VR:n lipuista myydään nykyään digikanavien kautta.

    VR omistaa Helsingin lisäksi myös muun muassa Hyvinkään, Hämeenlinnan, Joensuun, Kajaanin, Kuopion, Lahden, Lappeenrannan, Mikkelin, Tampereen ja Turun rautatieasemat.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin