• Supo ei luovuta Tiitisen listaa tutkimuskäyttöön – "Luovuttaminen voisi vaarantaa supon kansainvälisen yhteistyön edellytykset"

    Tutkimuslupaa haki Helsingin yliopiston dosentti Kimmo Elo. Hän sai tutkimusluvan entisen Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin ja Suomen välistä yhteistyötä koskevaan aineistoon, muttei varsinaiseen listaan.
    Lista on saanut nimensä suojelupoliisin entisen päällikön Seppo Tiitisen mukaan. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Lista on saanut nimensä suojelupoliisin entisen päällikön Seppo Tiitisen mukaan. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    19.2.201819:30
    STT

    Suojelupoliisi ei myönnä niin sanottua Tiitisen listaa tai Rosenholz-aineistoa tutkimuskäyttöön. Supon mukaan ei ole kiistatonta, ettei tiedon antaminen aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa valtion turvallisuudelle.

    Luovuttaminen voisi lisäksi vaarantaa supon kansainvälisen yhteistyön edellytykset, se katsoo.

    "Tiedusteluyhteistyö perustuu luottamukselle, eikä saatuja tietoja lähtökohtaisesti voi luovuttaa eteenpäin, jotta luottamus suojelupoliisiin säilyy", supon tiedotteessa sanotaan.

    Tutkimuslupaa haki Helsingin yliopiston dosentti Kimmo Elo. Hän sai tutkimusluvan entisen Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin ja Suomen välistä yhteistyötä koskevaan aineistoon, muttei varsinaiseen listaan.

    "Tiitisen lista on suojelupoliisin saamaa vihjetietoa kansainvälisessä yhteistyössä. Tällaiset tiedot on tarkoitettu lähtökohtaisesti vain suojelupoliisin tietoon. Suojelupoliisin arkistossa on kuitenkin myös muuta aineistoa, joka on esimerkiksi suojelupoliisin itsensä tuottamaa materiaalia, ja tämäntyyppistä aineistoa voi hyödyntää tutkimuksessa", supon viestinnästä sanotaan STT:lle.

    Dosentti Elo ei aio valittaa suojelupoliisin päätöksestä.

    Elon mukaan kielteinen päätös ei muuta hänen tutkimussuunnitelmiaan. Elo on jo pitkään perehtynyt Itämeren alueella kylmän sodan aikana tapahtuneeseen tiedustelutoimintaan. Erityiskohteena on Itä-Saksan ulkomaantiedustelu.

    Supo ei antanut lupaa myöskään Rosenholz-aineiston tutkimuskäyttöön. Kyse on Stasin ulkomaantiedustelusta vastanneen pääosaston HV A:n tiedottaja- ja yhteyshenkilökortistosta.

    Tälle listalle on koottu ihmiset, joista Stasin ulkomaantiedustelu oli kiinnostunut.

    Supon entinen päällikkö Seppo Tiitinen ja silloinen presidentti Mauno Koivisto saivat listan käyttöönsä vuonna 1990. Ketään listalla ollutta 18:aa suomalaista ei ole tutkittu tai syytetty vakoilusta epäiltynä.

    Lista saatiin Länsi-Saksan turvallisuuspalvelulta BND:ltä. Länsisaksalaisten käsityksen mukaan Tiitisen listalla mainitut ihmiset pitivät yhteyttä Stasiin.

    Asiantuntijat uskovat, että kyse ei ole luettelo vakoojista, vaan ihmisistä, joista Stasi oli kiinnostunut.

    Supon mukaan se sai listan haltuunsa kansainvälisistä tiedustelulähteistä. Tiedot ovat sen mukaan luonteeltaan vihjetietoja.

    Listan on vuodesta 2015 alkaen voinut saada tietyin ehdoin tutkimuskäyttöön. Tiitisen lista tulee yleisöjulkiseksi 2050.

    Artikkelin aiheet
    Supo
    Tiitisen lista
    Stasi
    Kimmo Elo
    tiedusteluyhteistyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria