• viiden vuorokauden sää Etelässäkesäisenlämmintä ja pääosinpoutaista

    Uutiset
    1.7.201516:00
    MT toimitus

    SÄÄ JATKUU JAKSON alkupäivinä poutaisena ja osin myös aurinkoisena. Keskiviikkona pilvisyys vaihtelee selkeästä puolipilviseen ja sää on enimmäkseen poutaista, Pohjois-Lapissa yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Pilvisyys alkaa lisääntyä torstaina etenkin maan keski- ja pohjoisosassa, perjantain ja lauantain aikana Pohjois-Suomen yli liikkuu laaja sadealue. Myös sunnuntaina sadekuuroja tulee monin paikoin, lähinnä maan eteläosassa on pääosin poutaa.

    PÄIVÄN YLIN LÄMPÖTILA on 17 ja 24, maan pohjoisosassa enimmäkseen 12 ja 17 asteen välillä. Pohjois-Lapissa voi paikoin olla hieman viileämpää. Yön alin lämpötila on pääosin 5 ja 15 asteen välillä. Lapissa voi alkuviikosta esiintyä paikoin hallaa. Ensi viikkoa kohden mentäessä sää alkaa viiletä pohjoisesta alkaen.

    JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ maan etelä- ja keskiosassa on enimmäkseen 2–10 ja maan pohjoisosassa enimmäkseen 10–25 milliä. Sateen kuuroluonteisuuden vuoksi sademäärässä voi olla suurtakin paikallista vaihtelua.

    SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana sää viilenee ja muuttuu epävakaisemmaksi.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    Etelä-Suomi
    Pohjois-Suomi
    lämpötila
    sade
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle