• Polttoaineiden hinnat putosivat – taustalla jakeluvelvoitteen alentaminen

    Polttoaineiden hinnat ovat pudonneet viime viikosta keskimäärin 15 senttiä litralta.
    Fintrafficin teettämän kyselyn mukaan yli kolmannes suomalaisista sanoo polttoaineen kallistumisen vaikuttavan muun muassa kesälomasuunnitelmiinsa.
    Fintrafficin teettämän kyselyn mukaan yli kolmannes suomalaisista sanoo polttoaineen kallistumisen vaikuttavan muun muassa kesälomasuunnitelmiinsa. Kuva: LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
    Uutiset|Liikenne
    5.7.202211:32
    STT

    Polttoaineiden hinnat näyttävät pudonneen selvästi viime viikosta.

    Liikennepalvelukauppiaat ry:n puheenjohtajan Juha Yli-Kesäniemen mukaan hintojen lasku johtuu maan hallituksen päättämästä jakeluvelvoitteen alentamisesta.

    Polttoaine.net-sivuston mukaan 95E10-bensiinin keskilitrahinta oli Suomessa eilen 2,41 euroa ja 98-bensiinin keskilitrahinta oli 2,50 euroa. Dieselin keskilitrahinta oli sivuston mukaan 2,36 euroa.

    Tilastokeskuksen tänään julkaisemien tietojen mukaan 95E10-bensiinin keskihinta oli Suomessa viime viikolla 2,55 euroa ja 98E5-bensiinin 2,65 euroa litralta. Dieselin keskihinta oli puolestaan 2,53 euroa litralta.

    Artikkelin aiheet
    polttoaineiden hinnat
    jakeluvelvoite
    bensiini
    diesel
    Suomen hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin