• Ensi vuonna tehdään kymmenen kuntaliitosta

    Uutiset
    10.8.201216:00
    JUHANI VIITALA

    Valtiovarainministeriö ehdottaa selvää lisäystä kuntaliitosten yhdistymisavustuksiin ensi vuonna. Määrärahaa lisättäisiin yli kolmannes, 35 prosenttia.

    Määrärahan lisäys johtuu siitä, että ensi vuoden alusta tehdään yhteensä kymmenen kuntaliitosta. Neljä niistä on monien kuntien liitoksia.

    Yhdistymisavustuksissa potti kasvaisi 68 miljoonaan euroon. Rahaa ehdotetaan lisää 24 miljoonaa euroa. Tänä vuonna ei tehty yhtään kuntaliitosta.

    Oulun seudulla toteutuu ensi vuoden alusta viiden kunnan kuntaliitos. Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo ja Yli-Ii liittyvät Ouluun.

    Mikkeli, Ristiina ja Suomenniemi menevät yhteen Etelä-Savossa. Kerimäestä ja Punkaharjusta tulee osa Savonlinnaa. Lohja laajenee Karjalohjalle ja Nummi-Pusulaan Uudellamaalla.

    Kiikoinen Satakunnasta yhdistyy Sastamalaan Pirkanmaalle sekä Vihanti Raaheen Pohjois-Pohjanmaalla. Nilsiä liittyy Kuopioon Pohjois-Savossa ja Kesälahti Kiteeseen Pohjois-Karjalassa.

    Vähäkyröstä tulee ensi vuonna Vaasan kaupunginosa Pohjanmaalla niin, ettei kunnilla ole yhtään yhteistä kuntarajaa. Tuurin kyläkauppan Töysä liittyy Alavuteen Etelä-Pohjanmaalla.

    Ensi vuonna jaetaan viimeiset kuntien yhdistymisavustukset, jotka perustuvat edellisten hallitusten säätämään lakiin kuntarakenteen kehittämisestä, paras-lakiin.

    Erityisavustaja Laura Rissanen kertoo uuden lain kuntarakenteesta tulevan voimaan huhtikuun alusta ensi vuonna. Rissanen avustaa kuntaministeri Henna Virkkusta ( kok.).

    Hallitus ei ole päättänyt tarkkoja summia kuntien yhdistymisavustuksista tulevaisuudessa. Jatkoa on luvassa. Periaatepäätöksessä ne luvataan pitää vähintään nykyisen tasoisina.

    Kuntien peruspalveluihin valtiovarainministeriö lisäisi valtionosuuksia 138 miljoonaa euroa. Indeksikorotukset selittävät korotusta. Momentin summa nousee 8,6 miljardiin euroon.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kuntaliitokset
    Valtiovarainministeriö
    yhdistymisavustukset
    Paras-laki
    kuntarakenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria