• Helmi-palkinto Jalasjärven tuottajille

    Uutiset
    24.4.201516:00
    Kaijaleena Runsten

    Helmi-palkinto, joka jaetaan aktiivisesta ja uutta luovasta paikallistoiminnasta, meni Jalasjärven tuottajayhdistykselle ja erityisesti sen maaseutunuorille.

    MTK:n kolmas puheenjohtaja Markus Eerola totesi palkintoraadin mieltyneen siihen vuorovaikutteisuuteen, jota jalasjärveläisten traktorinvetokisa on luonut sekä tuottajayhdistysten että suuren yleisön suuntaan.

    Sarjoja on lisätty, kun tapahtuma on kasvanut. Kilpailussa otetaan huomioon jopa lapset, joille oma sarja polkutraktorilla.

    Maaseutunuorten puheenjohtaja Päivi Huhtakallio oli palkinnosta todella hyvillään. Traktorinvetokilpailu sai alkunsa vuonna 2007 silloisen nuorten puheenjohtajan Toni Harjun aloitteesta.

    Aluksi tarkoitus oli lähinnä järjestää kyläkinkerit, joissa voi ottaa mittaa naapurin isännästä ja sen traktorista.

    ”Matkan varrella tapahtumia on kuitenkin paisunut. Osanottajia on nykyisin ympäri Suomen”, Huhtakallio kertoi.

    Kaijaleena Runsten

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    helmi-palkinto
    Jalasjärven tuottajayhdistys
    traktorinvetokisa
    maaseutunuoret
    aktiivinen paikallistoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle