• Kokemäenjoki tulvi mökkejä saarroksiin Huittisissa, paikallisteitä suljettu

    Tulvat johtuvat hyyteestä eli jäästä, jota muodostuu pakkasella sulaan jokeen.
    Uutiset
    18.1.201818:06
    Henrik Hohteri

    Hyyde on nostanut vedenpinnan tulvakorkeuksiin Kokemäenjoen keski- ja alaosalla sekä Kymijoella, kertoo Tulvakeskus.

    Hyyde on pakkasilmalla sulaan jokeen muodostuvaa jäätä.

    Kokemäenjoen varrella Huittisissa useita vapaa-ajan asuntoja on kastunut ja joutunut saarroksiin, kun paikallisteitä on jouduttu sulkemaan.

    Tulva uhkasi torstaina myös asuinrakennuksia ja eläinsuojia.

    "Parilla eläintilalla tehtiin suojauksia, ettei jokivesi pääsisi aiheuttamaan enempää haittaa", kertoo aluepalomestari Jari Eno Satakunnan pelastuslaitokselta.

    Vedenpinta nousi keskiviikkona puoli metriä ja torstaina vielä seitsemän senttiä.

    "Tilanne ei ole pahentunut enää", Eno totesi torstaina iltapäivällä.

    Pelastuslaitos on hänen mukaansa selvinnyt tavanomaisessa valmiudessa.

    Elykeskus purkaa jääpatoja joesta tulvien ehkäisemiseksi. Jääpatoja räjäytetään Porin prikaatin avustuksella paikoissa, joihin pitkäpuomisella koneella ei ulotu.

    Hyyde aiheutti myös tulvia ja ongelmia vesivoimaloille Kymijoella.

    Artikkelin aiheet
    Kokemäenjoki
    Huittinen
    tulva
    pelastustoimet
    hyyde
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle