• Suuren merionnettomuuden sattuessa ensimmäiset auttajat lähtisivät liikkeelle minuuteissa

    Meripelastusjohtaja voi määrätä kauppa-aluksia tai yksittäisiä kansalaisia pelastustoimiin.
    Viranomaiset harjoittelevat toimintaa vuosittain yhdessä ja kukin tahollaan. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
    Viranomaiset harjoittelevat toimintaa vuosittain yhdessä ja kukin tahollaan. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO 
    Uutiset
    27.9.201913:14
    STT

    Jos Suomessa annettaisiin suuronnettomuushälytys Estonian kaltaisesta merionnettomuudesta, ensimmäiset pelastusyksiköt lähtisivät liikkeelle minuuteissa, kertoo Suomenlahden merivartioston komentaja Tom Hanén.

    Hälytyksen antaa Rajavartiolaitoksen asettama meripelastusjohtaja onnettomuuspaikasta riippuen joko Länsi-Suomen merivartiostolta Turusta tai Suomenlahden merivartiostolta Helsingistä. Hälytyksen saavat poliisin ja pelastustoimen kaltaiset viranomaiset sekä meripelastusyhdistyksen ja Punaisen Ristin kaltaiset vapaaehtoiset.

    "Keskeiset toimijat kokoontuvat johtokeskukseen joko Helsinkiin tai Turkuun. Päätöksentekoon saadaan nopeutta, kun kaikki toimijat ovat kokoontuneet samaan tilaan", Hanén sanoo.

    Meripelastusjohtaja voi myös määrätä kauppa-aluksia tai yksittäisiä kansalaisia pelastustoimiin. Lisäksi apua pyydetään ulkomailta. Norjalaisen Viking Sky -aluksen maaliskuisen merihädän jälkeen Itämeren meripelastusvalmiutta testattiin harjoitushälytyksellä. Puolessa tunnissa Itämeren maista nousi ilmaan 11 kopteria.

    "Kun etäisyydet ovat pitkät, yhtään hetkeä ei ole hukattavaksi."

    Viranomaiset harjoittelevat toimintaa vuosittain yhdessä ja kukin tahollaan. Kumpikin merivartiosto järjestää esimerkiksi vuosittain suuronnettomuusharjoituksen.

    "Meillä Suomenlahdella suuronnettomuusharjoitukset ovat parin viime vuoden ajan olleet massaevakuointiharjoituksia. Niissä on pelastettu ihmisiä merestä tai aluksesta harjoituksena."

    Yksiköt myös harjoittelevat perustoimintaansa jatkuvasti. Niihin kuuluvat esimerkiksi pelastussukelluksen, hätähinauksen ja vinssauksen kertaus.

    Toimintaa pitävät vireessä myös Suomen noin 2 000 vuosittaista meripelastustehtävää, joita kaikkia Rajavartiolaitos johtaa. Mukana on esimerkiksi huvialusten onnettomuuksia ja sairauskohtauksia matkustajalaivoilla.

    Meriturvallisuusjohtaja Juha-Matti Korsi liikenne- ja viestintävirasto Traficomista toivoo, että mahdollisessa hätätilanteesta apua ei epäröidä pyytää.

    "On huomattavasti helpompaa peruuttaa massiiviset pelastustoimet kuin kaivata niitä jälkikäteen."

    Artikkelin aiheet
    meripelastus
    Rajavartiolaitos
    Suomenlahti
    meriturvallisuus
    pelastusharjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria