• Fortum poistaisi tuen bioenergialta kokonaan

    Fortum ehdottaa bioenergiatukien poistamista. MTK kannattaa, jos tuet poistetaan kaikissa maissa.
    Fortum tuottaa bioenergiasta ja jätteestä lämpöä ja sähköä Bristassa Tukholman lähellä.
    Fortum tuottaa bioenergiasta ja jätteestä lämpöä ja sähköä Bristassa Tukholman lähellä. Kuva: Hans Ekestang, Fortum
    Uutiset
    19.4.201615:50
    Jouko Kyytsönen

    Energiayhtiö Fortum ehdottaa bioenergiatukien poistamista, jolloin päästökauppajärjestelmä ohjaisi investoinnit kilpailukykyisimpään uusiutuvaan energiaan.

    MTK:n energia-asiantuntijan Anssi Kainulaisen mukaan ajatus on hyvä, jos se pystytään tekemään kansainvälisesti kaikissa maissa.

    Suomessa tukea annetaan investoinneille ja pienille lämpö-sähkölaitosten energialle maksetaan tukea syöttötariffina. Tuki ei ole yhtä avokätistä kuin tuulivoiman.

    Fortumin mukaan biomassalle pitäisi luoda EU:ssa määritellyt kestävyyskriteerit riippumatta puun käyttötarkoituksesta. Keskeisin kriteereistä olisi käytön tehokkuus.

    Fortum lisää biomassan käyttöä Tukholmassa uudessa Värtanin voimalaitoksessa, jossa käytetään metsähaketta yli miljoona kuutiota vuodessa. Hake tuodaan pääasiassa Itämeren alueelta, mutta Fortumin raportin tehneen Kari Kankaanpään mukaan tuonti muualta lisääntyy. Fortum käyttää ensi vuonna lähes neljä miljoonaa kuutiota biomassaa.

    Naantaliin suurlaitos

    Fortum on mukana 49,5 prosentin osuudella Turun Seudun Energiantuotannon Naantalin lämpövoimalassa, jossa on tavoitteena käyttää aluksi metsähaketta 0,7 miljoonaa ja myöhemmin jopa 1,2 miljoonaa kuutiota. 260 miljoonaa euroa maksava laitos valmistuu ensi vuonna.

    Fortumin energiakatsaus-tilaisuudessa Helsingissä tiistaina pidetyssä paneelissa WWF:n ohjelmapäällikkö Jussi Nikula vaati bioenergian kestävyyskriteereihin lisää sääntelyä, koska muuten metsien monimuotoisuuden väheneminen jatkuu eikä puu riitä.

    Hän puolusti puun kaskadikäyttöä eli sitä, että puu käytettäisiin ensisijaisesti pitkälle jalostettuna eikä energiana.

    Nikula ei saanut suurta tukea muilta osanottajilta eli Anssi Kainulaiselta, metsäteollisuuden Karoliina Niemeltä ja Fortumin Kasperi Karhapäältä.

    Niemen mukaan järkevintä on puun mahdollisimman resurssitehokas käyttö.

    Kainulainen totesi, että kun ostaja ostaa puut metsänomistajalta, hän saa tehdä niille mitä haluaa.

    Karhapään mukaan puuta on rajallisesti. Jos sitä käytetään yli kasvun, kestävyyskriteereitä tarvitaan.

    Suomessa puun käyttö ei kuitenkaan nouse lähellekään kestävän käytön rajaa.

    Nikula totesi, että kun hakataan miljoona kuutiota energiapuuta, ilman hiilimäärä kasvaa miljoona tonnia. "Tämä tosiasia kannattaa ottaa huomioon, se voi vaikuttaa investointeihin", hän huomautti.

    Kainulaisen ja Niemen mukaan muun metsän kasvu paikkaa asian. Karhapään mukaan harvennuksissa jo hakatun puun vieruspuun lisäkasvu paikkaa hiililisän.

    Artikkelin aiheet
    Fortum
    bioenergia
    energiapolitiikka
    kestävyysskriteerit
    metsähake
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle