• Joulunajan junaliikenne vilkastuu perjantaista lähtien

    Paluuliikenne on vilkkaimmillaan tapaninpäivänä.
    Kotimaassa joulunajan kaukojunamatkoja tehdään noin 600 000. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
    Kotimaassa joulunajan kaukojunamatkoja tehdään noin 600 000. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO 
    Uutiset
    17.12.201911:59
    STT

    Joulunajan junien menoliikenne on vilkkaimmillaan tämän viikon perjantaista alkaen, kertoo VR. Paluuliikenne on vilkkaimmillaan tapaninpäivänä.

    VR:n mukaan suosituimmat reitit suuntautuvat Helsingistä pohjoiseen. Kohteena ovat erityisesti Turku, Tampere, Rovaniemi, Seinäjoki ja Oulu. Kotimaassa joulunajan kaukojunamatkoja tehdään noin 600  000.

    Joulunaika aiheuttaa poikkeuksia sekä kauko- että lähijunien aikatauluihin. VR on lisännyt ylimääräisiä vuoroja kaukojunien menoliikenteeseen. Jouluaattoiltana ja joulupäivän aamuna kaukojunia ajetaan poikkeusaikatauluin. Tapaninpäivänä kaukojunia ajetaan sunnuntaiaikataulujen mukaan.

    VR:n ja HSL:n lähijunat ajetaan jouluaaton ja tapaninpäivän välisenä aikana pääosin sunnuntaiaikataulujen mukaan. VR:n lähiliikenteessä on poikkeuksia, jotka alkavat jouluaattona iltapäivällä noin kello 16 ja kestävät joulupäivään kello 12 asti. HSL:n junien aikatauluissa poikkeuksia on joulupäivänä aamupäivään asti.

    Myös uudenvuoden junaliikenteessä esiintyy poikkeuksia. VR:n ja HSL:n lähijunat ajetaan uudenvuodenaattona perjantaiaikataulujen mukaan. Uudenvuodenpäivänä noudatetaan sunnuntaiaikatauluja. Lisäksi L-, I- ja P-junilla on lisävuoroja uudenvuodenyönä.

    Kaukoliikenteen junat ajetaan uudenvuodenpäivänä pääosin sunnuntaiaikataulujen mukaan ja aamuun on lisätty vuoroja.

    Loppiaisena lähi- ja kaukojunaliikenteessä ajetaan sunnuntaiaikataulujen mukaan.

    Artikkelin aiheet
    junaliikenne
    joulu
    VR
    HSL
    aikataulumuutokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria