• Kaupunkilaisen päästöt isommat kuin maalaisen

    Pääkaupunkiseudulla asuvan vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat lähes 30 prosenttia suuremmat kuin maalla asuvan.
    Tasausäestys Pekka Määttänen Matti Hämmäisen pellolla. Taustalla Salon kaupunkia muokkaus äestys äes kaupunki maisema
    Tasausäestys Pekka Määttänen Matti Hämmäisen pellolla. Taustalla Salon kaupunkia muokkaus äestys äes kaupunki maisema Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    2.3.201206:00
    MT toimitus

    Myös muissa kaupungeissa ja taajamissa kuormitetaan ilmakehää enemmän kuin haja-asutusalueella.

    Ero johtuu suuremmasta kulutuksesta ja energiasyöpöistä kerrostaloista.

    Ilmastonmuutosta ei siis ehkäistä pakottamalla ihmiset muuttamaan maalta kaupunkeihin, vaan muuttamalla elintapoja. Asia selviää Aalto-yliopiston tutkijan Jukka Heinosen tuoreesta väitöskirjasta.

    Tulosten mukaan kaupunkiasuntojen lämmitys ja sähkönkulutus tuottavat enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin maaseudulla. Heinosen mukaan kerrostaloasuminen ei myöskään kannusta säästämään energiaa.

    Kaupunkilaiset syövät ravintoloissa, ostavat tavaroita ja matkustelevat maalaisserkkujaan enemmän. Lisäksi kaupunkilaiset autoilevat yllättävän paljon. Omalla autolla kuljetaan harrastuksiin ja viikonloppuna mökille.

    Siinä missä haja-asutusalueella asuvan elämäntapa päästää ilmakehään alle 9 hiilidioksiditonnia vuodessa, pääkaupunkiseudulla asuva saastuttaa lähes 13 tonnin edestä. Muissa kaupungeissa päästellään keskimäärin 11 hiilidioksiditonnia vuodessa.

    Heinosen mielestä näiden tulosten valossa ihmisten halua asua maalla tai kaupunkien reuna-alueilla ei pitäisi hillitä virheellisillä ilmastoargumenteilla.

    Ilmastonmuutoksen kannalta ei ole merkitystä, rakennetaanko kaupunkimaista rakennetta vaiko väljempää maalaismaista asutusta, sillä hiilitehokkuuteen johtavat ratkaisut on löydettävä muualta.

    ”On ihan sama tiivistetäänkö kaupunkirakennetta, jos ei rajoiteta rakentamisen päästöjä, energiankulutusta sekä muuta kulutusta”, Heinonen toteaa.

    Artikkelin aiheet
    hiilidioksidipäästöt
    kaupunkilaiset
    ympäristö
    ilmastonmuutos
    kulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria