• Hallitus vahvisti: Turveyrittäjille tänä vuonna 60 miljoonaa euroa ja ensi vuonna 10 miljoonaa

    Hallitus esitteli puoliväliriihessä sovittuja yksityiskohtia torstai-iltana. Turpeen energiakäyttö vähenee hallitusohjelmassa ennakoitua nopeammin.
    Käyttöön otetaan luopumispaketti turvetuotannosta luopuville yrittäjille.
    Käyttöön otetaan luopumispaketti turvetuotannosta luopuville yrittäjille. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    29.4.202123:15
    Suvi Jylhänlehto

    Hallitus on puoliväliriihessä käsitellyt laajapohjaisen turvetyöryhmän esityksiä. Hallitus kertoi tunnistavansa tarpeen tukea ripeästi oikeudenmukaista siirtymää ja turvealan yrittäjiä ja -työntekijöitä.

    "Käyttöön otetaan luopumispaketti turvetuotannosta luopuville yrittäjille. Tukipaketin rahoitus tapahtuu 60 miljoonalla eurolla vuonna 2021 ja 10 miljoonalla eurolla vuonna 2022. Hallitus käyttää myös osan EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) turvetta korvaavien kaukolämmön investointien tukemiseen", valtioneuvoston tiedotteessa kerrotaan.

    Turpeen verotuksessa turpeen verottoman pienkäytön alaraja nostetaan 5 000 MWh:sta 10 000 MWh:iin vuosina 2022–2026 ja 8 000 MWh:iin vuosina 2027–2029. Veroa maksetaan vain siltä osin kuin käyttö ylittää alarajan.

    Vuodesta 2030 eteenpäin palataan nykytilanteeseen. Samassa yhteydessä päätetään keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta ja ilmasto- ja energiastrategiasta, joissa esitetään sitovat toimet veromuutosten aiheuttamaa päästöjen lisäystä vastaavista päästövähennyksistä, valtioneuvosto tiedottaa.

    Hallitus antaa eduskunnalle syksyllä 2021 esityksen turpeen lattiahintamekanismista. Lattiahintamekanismi astuu voimaan 1.1.2022. Lattiahinta perustuu lakiin kirjattavaan päästö-oikeuden hinnan ja turpeen veron yhteenlaskettuun tasoon (e/tCO2), jonka arvioidaan riittävän turpeen energiakäytön vähintään puolittumiseen vuoteen 2030 mennessä. Taso asetetaan lainvalmistelun yhteydessä asiantuntija-arvioiden perusteella.

    Artikkelin aiheet
    turve
    energia
    hallitus
    ympäristöpolitiikka
    verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria