• Belgiassa laajennettiin kasvomaskin käyttöpakkoa

    Maskia on nyt käytettävä 19:ssä Brysselin alueen kunnassa.
    Koronaviruspandemia on rokottanut pahasti Belgiaa. LEHTIKUVA/AFP
    Koronaviruspandemia on rokottanut pahasti Belgiaa. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    12.8.202013:53
    STT

    Belgiassa määräystä pakollisesta kasvomaskin käytöstä on laajennettu, kertovat viranomaiset. Maskia on nyt käytettävä 19:ssä Brysselin alueen kunnassa.

    Maskin käyttö on ollut pakollista useimmissa suljetuissa julkisissa tiloissa jo viime kuun puolivälistä saakka kaikille yli 12-vuotiaille. Nyt määräystä laajennettiin, koska rajapyykkinä pidetty päiväluku, 50 uutta tartuntaa 100  000 asukasta kohti, ylittyi.

    Brysselin aluehallinnon mukaan maskia on pidettävä julkisissa tiloissa ja sellaisissa yksityisissä tiloissa, joihin yleisöllä on vapaa pääsy. Poikkeuksena maskipakosta listataan henkilöt, joiden terveydentila estää maskin käytön sekä tietyt urheilulajit.

    Määräys ei toistaiseksi koske Belgian muita alueita, Flandersia ja Walloniaa.

    Koronaviruspandemia on rokottanut pahasti Belgiaa. Liki 10  000 ihmistä on kuollut viruksen seurauksena. Väkilukuun suhteutettuna kuolleita on 852 miljoonaa asukasta kohti. Suomessa vastaava luku on 60.

    Artikkelin aiheet
    Belgia
    Bryssel
    kasvomaski
    koronavirus
    pandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle