• Radiota kuunneltiin viime vuonna keskimäärin yli kaksi tuntia päivässä

    Kuunnelluin radiokanava oli Yle Radio Suomi. Se tavoitti tutkimuksen mukaan viikoittain lähes kolmasosan yli 9-vuotiaista suomalaisista.
    Kuunnelluin radiokanava oli Yle Radio Suomi. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Kuunnelluin radiokanava oli Yle Radio Suomi. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    13.2.202509:15
    STT–

    Viime vuonna radiota kuunteli joka viikko 4,3 miljoonaa suomalaista. Päivittäinen kuunteluaika oli noin kaksi tuntia 10 minuuttia, käy ilmi Finnpanelin tuoreesta tutkimuksesta.

    Kuunnelluin radiokanava oli Yle Radio Suomi. Se tavoitti tutkimuksen mukaan viikoittain lähes kolmasosan yli 9-vuotiaista suomalaisista. Toiseksi kuunnelluin Radio Nova tavoitti viikoittain noin viidesosan suomalaisista ja kolmanneksi suosituin Radio Suomipop hieman alle kuudesosan suomalaisista.

    Iältään 25–54-vuotiaiden naisten kolme kuunnelluinta radiokanavaa olivat Radio Nova, Radio Suomipop ja Yle Radio Suomi. Saman ikäiset miehet kuuntelivat eniten Radio Rockia, Yle Radio Suomea ja kolmossijalla olevia Radio Novaa ja Radio Suomipopia.

    Väestötasolla kaupallinen radio tavoitti viikon aikana yli kolme viidestä suomalaisesta. Yle tavoitti runsaat kaksi viidestä suomalaisesta.

    Kuunteluosuuksilla mitattuna Yle tavoitti hieman yli puolet suomalaisista ja kaupalliset radiokanavat hieman alle puolet suomalsisista.

    Alle 55-vuotiaat kuuntelivat eniten kaupallisia radiokanavia. Yli 55-vuotiaat puolestaan kuuntelivat eniten Ylen kanavia.

    Finnpanel tekee radiotutkimuksen vuosittain. Sen toimeksiantajia ovat muun muassa Yle, Mtv, Sanoma Media Finland ja RadioMedia.

    Sanoma Media Finland on STT:n enemmistöomistaja.

    Artikkelin aiheet
    radiokuuntelu
    Yle Radio Suomi
    radiokanavat
    Finnpanel
    media tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle