• Hallinto-oikeus siunasi idän susijahdin

    Uutiset
    29.5.201516:00
    Hanna Lensu

    Kannanhoidollinen sudenmetsästys oli laillista, linjasi Itä-Suomen hallinto-oikeus. Se hylkäsi viime kevättalven kannanhoidollisesta sudenmetsästyksestä tehdyt valitukset.

    Suomen riistakeskus myönsi Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueille kahdeksan kannanhoidollista sudenkaatolupaa, joista tehtiin valitukset Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.

    Myös muualle Suomeen annetuista kannanhoidollisista susiluvista valitettiin, mutta Hämeenlinnan, Pohjois-Suomen ja Turun hallinto-oikeudet eivät ole vielä antaneet päätöksiä asiassa.

    Myös korkein oikeus antoi toukokuun lopussa päätöksen sudenmetsästystä koskevassa valituksessa. Se vahvisti oikeaksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen, jossa luonnonsuojeluyhdistys Tapiola ry:n valitus poikkeusluvasta yhden suden kaatamiseen jätettiin tutkimatta.

    Perusteluna oli se, ettei kyseistä yhdistystä voitu pitää metsästyslaissa tarkoitettuna paikallisena tai alueellisena yhteisönä.

    Yhdistyksen kotipaikka on Mänttä-Vilppula Pirkanmaalla ja poikkeuslupa myönnettiin Sotkamon, Ristijärven ja Paltamon kuntien alueelle Kainuussa.

    Hanna Lensu

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    susi
    metsästys
    hallinto-oikeus
    Suomi
    Suomen riistakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria