• Hiihtolomat alkavat purevassa pakkasessa – käänne luvassa alkuviikosta

    Viikonloppuna sää on enimmäkseen poutainen, kylmä ja monin paikoin aurinkoinen. Alkuviikolla sää lauhtuu.
    Tilaajalle
    Pakkanen paukkuu Etelä-Suomen hiihtoloman alkaessa.
    Pakkanen paukkuu Etelä-Suomen hiihtoloman alkaessa.  Kuva: Suvi Elo
    Uutiset|Sää
    13.2.202619:51
    Petteri Pyykkö

    Viikonlopun sää on laajalti poutainen ja pakkanen on kireää. Etelän pureva koillisviima hellittää lauantain aikana.

    Länteen ja pohjoiseen työntyy runsaampaa pilvisyyttä iltapäivää kohden ja kireät pakkaslukemat hellittävät hieman. Ylimmät lämpötilat kohoavat maan keskivaiheilla -12 ja -20 asteen välille, idässä on kylmintä.

    Lapissa ollaan laajalti -18 ja -25 asteen välillä ja etelässä -10 ja -15 asteen välillä.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Sunnuntaiaamuna idän ja pohjoisen kylmimmillä alueilla voi olla lähemmäksi -35 astetta pakkasta.

    Pilvisyyden ennustettavuus on jo sunnuntaina valitettavan heikko, mutta todennäköisesti selkeät alueet painottuvat maan länsiosaan sekä Keski-Lappiin. Paikoin hitustelee kevyttä pakkaslunta, erityisesti Pohjois-Lapissa.

    Ensi viikon alussa korkeapaineen keskus vetäytyy kaakkoon Venäjän puolelle ja lounaisvirtaus voimistuu etenkin maan länsiosassa. Tällä on mitä todennäköisimmin positiivinen vaikutus sähköntuotantoon maamme suurimmilla tuulivoiman tuotantoalueilla.

    Sää myös lauhtuu maanantaista alkaen koko maassa. Todennäköisesti myös pilvisyys ensi viikon alussa on etenkin lännessä ja pohjoisessa runsasta.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    hiihtoloma
    sää
    pakkaskeli
    Ilmatieteen laitos
    Lappi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita