• Kulukuri avitti Marimekon tulosparannusta

    Uutiset
    10.2.201510:24
    MT toimitus

    Kulukuri ja kustannussäästöt paransivatMarimekontulosta. Marimekon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi viime vuonna 6,3 miljoonaan toissavuoden 1,4 miljoonasta eurosta. Liikevaihto pysyi 94 miljoonassa eurossa.

    Tulosta paransivat viime ja edellisenä vuonna toteutetut toimintojen uudelleenjärjestelyt ja kustannussäästöt Suomessa ja Yhdysvalloissa, kertaluonteiset kampanjat Suomessa ja kasvaneet lisenssituotot. Liiketulosta rasittivat vuoden viimeisellä neljänneksellä tehdyt 1,5 miljoonan euron arvonalennukset Beverly Hillsin, Bostonin ja Oslon myymälöissä.

    Tänä vuonna Marimekko arvioi konsernin liikevaihdon pysyvän viime vuoden tasolla tai laskevan. Yhtiö arvioi liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä laskevan tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

    –  Kansainvälisen laajentumisemme pääpaino on edelleen Aasiassa. Japanissa myyntiodotuksemme ovat aiempia vuosia varovaisemmat johtuen heikosta jenistä ja viime keväänä voimaan tulleesta myyntiveron korotuksesta, Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila sanoo tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    Marimekko
    talous
    tulos
    kulukuri
    muotiala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle