• Puruveden muikku saa nimisuojan

    Uutiset
    1.7.201316:00
    Sari Penttinen

    Euroopan neuvosto on hyväksymässä Puruveden muikulle maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojan.

    Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Maija Heinonen vahvistaa, että Euroopan komissio on kuuluttanut Puruveden muikun nimisuojauksen. Valitusaika kuulutuksen jälkeen on kolme kuukautta. Sen jälkeen suojaus saa lopullisen hyväksymisen.

    ”Puruveden muikku saanee suojauksen, sillä ei ole todennäköistä, että kukaan siitä valittaisi.”

    Muikku tunnetaan pehmeäruotoisuudestaan ja kauniin hopeasta värisävystä. Värisävyn sanotaan johtuvan Puruveden vesistöalueen kirkkaudesta.

    EU:n nimisuojajärjestelmän tarkoitus on suojata elintarvikkeita ja maataloustuotteita vakiintuneen nimen väärinkäytöltä ja huokeammilta väärennöksiltä.

    Suoja koskee yleensä tuotteita, joita on valmistettu tai tuotettu perinteisesti tietyllä alueella tai tietyllä valmistusmenetelmällä useamman sukupolven ajan.

    Suojausjärjestelmiä on kolme erilaista.

    Kaksi suojaa tuotteen valmistamisen ja tuotannon tai vain jomman kumman sen perinteisellä maantieteellisellä alueella. Tällä tavalla suojattu tuote on esimerkiksi Lapin Puikula-peruna. Kainuun rönttönen on suojattu maantieteellisenä merkintänä.

    Kolmas järjestelmä suojaa tuotteen perinteisen valmistusmenetelmän, kuten esimerkiksi karjalanpiirakan valmistuksen.

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puruveden muikku
    nimisuojaus
    elintarvikkeet
    Euroopan unioni
    suomalaiset ruoat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle