• Taloussanomat: Pientalojen rakentaminen romahti

    Haaveet omakotitalosta jäävät yhä useammin haaveeksi. Kerrostaloasuntoja rakennetaan nyt enemmän kuin omakotitaloja, Taloussanomat kertoo.
    Pientalojen toimitukset vähenivät viime vuonna 20 prosenttia.
    Pientalojen toimitukset vähenivät viime vuonna 20 prosenttia. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    23.5.201618:30
    Heikki Vuorela

    Pientalojen toimitukset romahtivat Pientaloteollisuus ry:n mukaan viime vuonna viidenneksen, Taloussanomat kertoo. Yhdistys kuvaa viime vuotta historiallisen heikoksi.

    2000-luvun alussa omakotitaloja valmistui enemmän kuin kerrostaloasuntoja. Nyt on päinvastoin.

    "Muutos on dramaattinen", Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo Taloussanomille.

    Brotheruksen mukaan omakotitalojen rakentaminen on ollut näin vaisua viimeksi 1995.

    Ensi vuonna omakotitalorakentamisen odotetaan piristyvän. Suuressa kuvassa kaupungistuminen kuitenkin jyrää, Brotherus arvioi. Rakennetaan pienempiä asuntoja paremmille sijainneille kuin ennen.

    Suomen ympäristökeskuksen asukasbarometrin mukaan puolet suomalaisista haluaisi asua omakotitalossa ainakin jossakin elämänvaiheessa. Se ei kuitenkaan enää näy rakentamisessa samassa mitassa kuin ennen.

    Muutoksen takana on Taloussanomien mukaan kaupungistuminen, tonttipula palveluiden lähellä, asumistoiveiden muutokset ja pelko omasta taloudesta. Rakentamiseen vaikuttaa myös rahoittajien usko lainan vakuuden arvon kestävyyteen: nyt kerrostaloasuntoon saa useimmiten lainaa halvemmalla kuin omakotitaloon.

    Lue Taloussanomien uutinen täältä.

    Artikkelin aiheet
    pientalojen rakentaminen
    omakotitalot
    kaupungistuminen
    asuminen
    rakennusteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria