• Keskusta ja kokoomus tavoittelevat paikkaa maatalousvaliokunnassa

    Keskustamepit lupaavat pyrkiä ”ruisleipävaliokuntiin” EU-parlamentissa. Keskustan parlamenttiryhmässä Aldessa voisi maatalousvaliokunnan paikka irrota, kokoomuksen EPP-ryhmässä paikoista käydään kovaa kisaa.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    2.6.201413:40
    MT toimitus

    Keskusta ja kokoomus tavoittelevat Maaseudun Tulevaisuuden kyselyn perusteella paikkaa europarlamentin maatalousvaliokunnassa.

    ”Keskustan meppijoukkueessa on sovittu, että pyrimme ensi sijassa hoitamaan ruisleipäasiat eli maatalouden ja aluepolitiikan valiokunnat. Yritämme hakea kattavaa ratkaisua myös talouspolitiikan ja ulkopolitiikan osalta”, keskustan ääniharavaksi vaaleissa noussut Olli Rehn sanoo.

    Omalta osaltaan Rehniä kiinnostaa myös kansainvälisen kaupan valiokunta ja energia-asiat. Paavo Väyrynen kertoo blogissaan pyrkivänsä talous-, ulkoasiain- ja kehitysvaliokuntiin.

    Liberaalien Alde-ryhmään kuuluvilla keskustamepeillä voi ainakin periaatteessa olla hyvät mahdollisuudet maatalousvaliokunnan paikkaan.

    Alden neljästä maatalousvaliokunnan jäsenestä kolme putosi vaaleissa. Varajäsenistä kolme sen sijaan uusi paikkansa.

    EPP-ryhmän sisällä maatalousvaliokunnan paikoista käydään kovaa kisaa, sillä ryhmässä on runsaasti maataloustaustaisia meppejä.

    Varsinaisen paikan saamiseksi kokoomuksen pitäisikin todella painottaa maatalousvaliokuntaa. Varajäsenyys voi irrota helpommin.

    Kokoomuksen listalla maatalousvaliokunta on Alexander Stubbin (kok.) mukaan kolmossijalla.

    Artikkelin aiheet
    keskusta
    kokoomus
    maatalousvaliokunta
    Euroopan parlamentti
    eu-politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle