• Mavi kysyy itseltään tukien maksuviiveistä

    Maaseutuvirasto Mavi pitää ryöpytystä kohtuuttomana ja vetoaa siihen, että aikataulut kerrottiin jo 2014.
    Mavi lisäsi verkkosivuilleen torstaina kysymys- ja vastauspatterin, jossa kerrotaan tukimaksatusten viiveistä ja syistä niihin.
    Mavi lisäsi verkkosivuilleen torstaina kysymys- ja vastauspatterin, jossa kerrotaan tukimaksatusten viiveistä ja syistä niihin. Kuva: Kuvankaappaus Mavin nettisivuilta
    Uutiset
    4.3.201617:40
    Veikko Niittymaa

    Maaseutuvirasto Mavi julkaisi torstaina verkkosivuillaan kysymyksiä ja vastauksia maataloustukien maksuviiveistä ja tulevista maksuaikatauluista. Kysymykset on laadittu virastossa kuten myös vastaukset.

    Samaa mallia on käytetty muun muassa Vipu-palvelusta kertomiseen. Mukana on tukimaksuihin liittyviä keskeisiä asioita, joita virastolta toistuvasti kysytään, toteaa viestintäpäällikkö Jari Eloranta Mavista.

    Eloranta pitää kohtuuttomana Maviin etenkin somessa kohdistunutta arvostelua. Valtaosa tuista on pystytty maksamaan vuoden 2014 lopulla kerrotun aikataulun mukaisesti. Jos se ei ole onnistunut, viivytyksestä on kerrottu.

    Torstaina julkaistun blogin mukaan "eläinten hyvinvointikorvauksen maksut siirtyvät toukokuulta kesäkuulle. EU:n lammas- ja vuohipalkkion maksut siirtyvät huhtikuulta kesäkuulle. Yleinen hehtaarituki, nuorten viljelijöiden tuki ja sokerijuurikkaan tuki ovat siirtyneet maksettaviksi maalis–huhtikuussa".

    Mavin sivulla on myös aikataulut vielä maksamattomien 350 miljoonan euron tilitysajoista. Kaikki on maksettu kesäkuun loppuun mennessä, Eloranta lupaa.

    Mavi suoriutunut urakasta ainakin omasta mielestään kunnialla. Suomi lienee kärkimaa tukien tilittämisessä varsinkin, kun otetaan huomioon, että Suomen tukijärjestelmä on poikkeuksellisen monimutkainen, Eloranta muistuttaa.

    Elorannan mukaan kuluvaa tukikautta ei voi verrata kahden vuoden takaisiin aikatauluihin, se ei vain ole kohtuullista. Tukikausi on vasta alussa ja uusia järjestelmiä ajetaan sisään. Edellisinä vuosina kaikki oli tuttua.

    Mavin kysymykset ja vastaukset

    Mavin Blogi

    Artikkelin aiheet
    Maaseutuvirasto Mavi
    maataloustuki
    maksuviive
    viljelijä
    Jari Eloranta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria